Kopakkala_AkuVahvasti paremman mielenterveystyön puolesta toiminut entinen Mehiläisen kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala on nimitetty Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan piiriin. Kopakkala on huolissaan suomalaisen terveydenhuollon nykytilasta. Vuosittain mielenterveysongelmien takia jää eläkkeelle noin 2800 nuorta. Mielenterveyssyistä eläköityy 7 nuorta päivässä. Suurin syy on masennus.

Lääkärilehdessä ilmestyneen tutkimuksen mukaan ennen masennuseläkepäätöstä useimmat saavat hoitona vain yhden lääkekokeilun. Ainoastaan 10 prosentille oli haettu tai edes harkittu Kelan psykoterapiaa. Sopiva psykoterapia olisi kuitenkin useimmissa tapauksissa ollut varsin tuloksellista ja noin 3000 euron kustannus nuorta kohden minimalistinen summa verrattuna kymmenien vuosien eläkemenoihin. Psykoterapian lisäksi tunnetaan monia muitakin tehokkaita hoitomenetelmiä. Ihmisten yksilölliseen auttamiseen tässä ratkaisevassa tilanteessa ei kuitenkaan panosteta ollenkaan. Tämä on outoa ja ikävää.

– Osa suomalaisista elää pahoinvointiyhteiskunnassa. Joka viides aikuinen syö mieleen vaikuttavia lääkkeitä. Aivan liian moni joutuu eläkkeelle. Tämä ei ole taloudellisesti kestävää. Yksi ennenaikainen eläköityminen maksaa yhteiskunnalle 1 – 2 miljoonaa. 2800 nuoren vuosittainen eläköityminen maksaa siis ainakin 3 – 4 miljardia. Jos puolittaisimme nuorten masennuseläköitymisen – mikä olisi helposti mahdollista – suomalaisten keskimääräinen työura pidentyisi yli 4 kuukaudella.

-Mutta ennen muuta kyseessä on kärsimys yksilölle ja hänen läheisilleen. Tarvitsemme nyt rakenteellista uudistamista sekä työelämään että terveydenhuollon palveluihin, sanoo Kopakkala.

Kopakkala on toiminut politiikassa opiskeluajoistaan asti ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on hänelle ollut aina tärkeää.

-En voi seurata tilannetta sivusta. Haluan asiantuntijana pyrkiä muuttamaan menettelytapoja. Siksi olen päättänyt lähteä mukaan eduskuntavaaleihin. Haluan tuoda eduskuntaan myös lisää inhimillistä ääntä, kaikkien ihmisten arvon näkemistä, pelkkien talousennusteiden sijaan.

– Meille Vihreille tavoitteena on yhteiskunta, jossa kukaan ei jää sen ulkopuolelle. Haluamme panostaa yksilön tarpeista lähteviin ratkaisuihin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. On hienoa, että Aku lähtee asiantuntijana kanssamme rakentamaan aitoa hyvinvointiyhteiskuntaa jossa jokaisella on mielekästä tekemistä, hyvä elää ja asua”, iloitsee piirin puheenjohtaja Hanna Kalanne.

Lisätietoja:
Eduskuntavaaliehdokas, psykologi
Aku Kopakkala
+358 40 5082 777

Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja
Hanna Kalanne
+358 41 501 5944