Käsitteenä lähidemokratia on vähän kummallinen. Onko olemassa muunlaista demokratiaa kuin lähidemokratiaa? Ainakin yksilölle on merkittävää tunne, että voi vaikuttaa suoraan ja aidosti itseään, läheisiään ja lähiympäristöään koskeviin asioihin. Kun yleensä puhumme demokratiasta tarkoitamme edustuksellista demokratiaa, sitä jossa luovutamme itseämme koskevien asioiden päätösvallan jollekin toiselle. Siten poliittinen toiminta on luottamus- ja palvelutoimintaa.
Vihreä liike syntyi suorasta lähidemokratiasta ja muodostui sitten edustuksellisen demokratian toimijaksi. Muutos ei luonnollisesti ollut eikä ole vain helppo.
Kuntauudistus ja metropolihanke, siinäpä soppa. Kun siihen vielä laitetaan lyhenne sote, ovat kaikki mielestään oikeassa siinä, mistä on kysymys ja miten asiat järjestetään. Vihreille(kin) asiaa pitäisi minusta katsoa ensi toimivan demokratian, ihmisten onnellisuuden ja vasta sitten numeroiden tai tavoitellun tehokkuuden näkökulmasta. On kovin hankalaa metropolihankkeelle, että sitä toteutetaan yhdessä kuntauudistuksen kanssa. Kyseessä on aivan eri tarpeista nousseet hankkeet. Pääkaupunkiseudulla ei ole muuttotappiollisia tai kituvia kuntia, joiden yhdistymistä vaatii kasvava velkataakka. Tosin, en aivan ymmärrä miten rahat lisääntyvät asukasta kohden, kun muutama köyhtyvä kunta laitetaan yhteen. Ehkäpä hyvällä työn organisoinnilla vähistä resursseista saadaan enemmän mahdollisuuksia irti.
Metropolihankkeessa kyse on… valtakunnan etu, kansainvälinen kilpailukyky, Suomen tulevaisuus, sosiaalisen vastuun jakaminen, vihreämpi yhdyskuntasuunnittelu? Minusta kyse voi olla vain kuntalaisten, asukkaiden entistä paremmasta palvelusta. Hankalaa on silloin että ihmiset ovat usein eri mieltä siitä, mikä on paras ympäristö asua. Joku haluaa asua tiiviissä taajamassa, josta on lyhyt matka töihin, harrastuksiin, teatteriin ja kaljalle. Toinen haluaa ympärilleen luontoa, lapsilleen turvallisen koulutien ja tutut kaverit, joku haluaa vain olla rauhassa. Hyvistä palveluista sen sijaan ollaan useinkin samaa mieltä. Kriteerinä ovat palveluhenkisyys, hyvä laatu ja saatavuus. Aika monissa mittauksissa suurten kaupunkien palvelut on todettu huonoiksi. Raha ei automaattisesti luokaan hyvää palveluverkostoa.
Metropolihanke on vaikkapa Sipoosta katsellen vaikea siksi, että siinä isoin vie ja muut vikisevät. Demokratia ei toimi niin. Ei sipoolaisia esimerkiksi voi syyttää protektionismista jos helsinkiläiset poliitikot näkevät vain Sipoossa olevan hyvää tonttimaata jota voi saada, hallituksen tuella, ilmaiseksi.
Alussa mainitsemani edustuksellinen demokratia toimii muutenkin juuri niin, että on jokin alue, jota voi edustaa. Jos näin ei ole, eivät eri näkökulmat pääse esiin. Toivon kovasti että toteutuessaan metropolin toiminta keskittyy yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen. Ihmisiä lähellä olevat peruspalvelut ovat niitä, josta syntyy yhteisöllisyyden ja turvallisuuden tunteet, parhaimmillaan. Näitä kuntalaisia lähellä olevia palveluita tuotetaan parhaiten paikallisen asiantuntijuuden avulla. Ei haittaa lainkaan että toteuttamisen tavat ja ehkä laatukin ovat erilaisia metropolialueella. Silloin saadaan oppia toisilta ja luodaan innovaatioita palvelemaan asukkaita aina vain paremmin.
Pahimmillaan metropolihanke lisää poliittista elitismiä ja vähentää ihmisten osallisuutta. Demokratia ei nytkään voi meillä oikeastaan kovin hyvin, kun niin suuri osa kansalaisista ei äänestä. On mietittävä tässäkin asiassa sitä, miten palautetaan tämän hiljaisen suurimman puolueen kannattajat osallistujiksi yhteiseen päättämiseen.
Parhaimmillaan saadaan aikaan aidosti moniarvoista keskustelua ja tuotetaan uusia, luovia ratkaisuja palveluihin ja asumiseen. Kaikissa uudistuksissa ihmisten kokeman onnellisuuden lisääminen on tärkeintä.
Rauno Haapaniemi