Mitä ruoka on syönyt? Sen tietää, jos kokkaa kaiken itse. Mutta entä mitä ovat syöneet aamiaismurot, mansikkajugurtit, lounaspizzat, -lasagnet, tai -salaatit, kahvipullat, energiajuomat, ranskanperunat, makkarat ja sen sellaiset?
Poliittiset päätökset vaikuttavat yllättävän paljon siihen mitä syömme – ja paljonko tiedämme ruoastamme. EU-parlamentin ympäristö-, kansanterveys ja elintarviketurvallisuusvaliokunnassa ja olen kokenut ruokaan liittyvät päätökset erittäin mielenkiintoisiksi. Kyse on jättibisneksestä – sadoista miljoonista vuosittain – ja niinpä ruokalainsäädäntöön liittyvä lobbauskin on massiivista.
Valmisruokapakkausten takapuolella kerrotaan kyllä – suunnilleen – mitä ne sisältävät. Mutta ymmärtääkö ainesluetteloa ilman kemian ja biologian yliopistotutkintoa ja matematiikan laudaturia – ja näkeekö pientä pränttiä ilman suurennuslasia? Miten paljon kuluttajia johdetaan harhaan?
Kuinka moni tietää esimerkiksi, että tavallisessa ”maustetussa” 2 desilitran jugurttipurkissa on sokeria 8 palan verran tai että neljänneskilon sipsipussissa on rasvaa yhtä paljon kuin 100 grammassa voita? Peräti 20 palan verran sokeria on puolen litran limsapullossa tai kolmanneslitran energiajuomatölkissä.
Sitä mukaa kuin valmiina ostetun, tehtaassa tehdyn ruoan osuus ruoassamme on kasvanut, ovat yleistyneet myös monet ruokaan liittyvät terveysongelmat, kuten ylipaino ja kakkostyypin diabetes. Kyse on elämästämme ja terveydestämme.
Ruokaan liittyvät isot rahat myös siksi, että ylipainoon liittyvien sairauksien hoito vie ison osan verorahoistamme.
EU-lainsäätäjät ovat tehneet hyviä ja huonoja päätöksiä. Hyvänä pidän esimerkiksi sitä, että kuluttajalle pitää kertoa, jos ruoassa on geneettisesti muunneltua ainesta. Puute, jota parlamentin enemmistö ei ikävä kyllä ole halunnut korjata, on että GM-rehulla tuotettua lihaa, maitoa ja munia ei tarvitse merkitä, niiden kautta geenimuuntelu pääsee takaovista ruokapöytiimme, ellei ole vegaani tai syö sataprosenttisesti luomua.
Hyvää on myös se, että vaatimuksia kuluttajille annettavasta tiedosta on parannettu. Vuonna 2011 hyväksytty uusi EU-asetus elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä määrää esimerkiksi, että keinomakeutettuja juomia ja ruokia ei ensi joulukuusta alkaen saa myydä ”sokerittomina”, makeutusaine pitää kertoa.
”Kasvisrasva” ei enää riitä tiedoksi, kuluttajalle pitää kertoa, onko kyseessä esimerkiksi palmu-, vai auringonkukkaöljy. Jos lihaan on lisätty vettä, se pitää kertoa, samoin jos kokolihan palalta näyttävä on tosiasiassa tehty liimaamalla paloja yhteen. Lihan alkuperämaa pitää kertoa aiempaa paremmin. Jos tuotteen pääraaka-aine on muualta kuin tuotteen valmistusmaasta, myös raaka-aineen kotimaa pitää kertoa, eli esimerkiksi jos Suomessa leivotun ruisleivän jauhot tulevat muualta.
Pakkauksen kuvat eivät saa olla harhaanjohtavia, esimerkiksi ei saa olla mansikan tai appelsiinin kuvaa, jos tuote ei oikeasti sisällä niitä.
Nuo ovat kaikki hyviä asioita ja vihreät ovat tukeneet niitä. Monia noista asioista elintarviketeollisuus vastusti, Suomenkin, muun muassa alkuperämaamerkintöjen parantamista.
Mutta paljon enemmän olisi voitu tehdä. Uudistus, jota vihreät ja muun muassa kuluttajajärjestöt ajoivat, oli se, että tärkeimmät tiedot tulisivat pakkausten etupuolelle, eli paljonko kaloreita, rasvaa, suolaa ja sokeria tuote sisältää. Tätä ei saatu läpi.
Ajoimme myös vilkaisusymboleja eli sitä, että rasvan, suolan, sokerin ja kalorien määrät tulisivat vihreälle, keltaiselle ja punaiselle väripohjalle sen mukaan onko määrä suuri, kohtuullinen vai pieni. Tällöin kiireinen kaupassakävijä näkisi pikavilkaisulla, onko tuote sopiva jokapäiväiseen käyttöön vai ei.
Isot elintarvikejätit vastustivat ”liikennevaloja” raivokkaasti, karkkiteollisuus valitti että sen tuotteita halutaan ”demonisoida”. Ne eivät menneet läpi – ja kaiken kukkuraksi parlamentin niukka enemmistö tyrmäsi myös sen, että pakkausten etupuolelle ylipäänsä tulisi tärkeimpien tietojen minipaketti.
Monet väännöt, joissa on saavutettu voittoja, jatkuvat yhä. Esimerkiksi vuoden 2011 pakkausmerkintäasetuksessa sanotaan, että jos valmisruoassa on nanolisäaineita, se pitää kertoa kuluttajille. Tämä on tärkeää siksi, että nanohiukkaset, joiden läpimitta on millimetrin miljoonasosan suuruusluokkaa, ovat kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilaisia kuin sama aine normaalimittakaavassa. Nanomateriaalien riskejä ei tunneta kunnolla, siksi kuluttajien pitää saada tietää, onko heidän ostamassaan ruoassa niitä.
Mutta EU-komissio valmisteli toimeenpanosäädöksen, joka jättäisi merkintävelvollisuuden ulkopuolelle kaikki nanolisäaineet, joita valmisruoissa jo on. Onneksi EU-parlamentilla on oikeus tyrmätä toimeenpanopäätökset ja tällä viikolla, 12.3.14, parlamentti teki niin.
Vääntö, joka on kestänyt jo 8 vuotta, koskee elintarvikkeiden markkinointia terveellisyysväitteillä. Vuonna 2006 hyväksyttiin EU-asetus, joka sanoo että tuotetta saa markkinoida terveellisenä vain jos asia on tieteellisesti todistettu. Tätä puolta asetuksesta on ryhdytty panemaan käytäntöön. Mutta toista puolta ei.
Se toinen puoli sanoo, että jos tuotteessa on epäterveellinen määrä suolaa, sokeria tai tyydyttyneitä rasvoja, tuotetta ei saa markkinoida terveellisenä. Kuvittelin tämän tarkoittavan, että esimerkiksi jugurttia, jossa on 8 palan edestä sokeria per 2 desin purkki, ei saisi enää myydä ”vatsaystävällisenä”, mutta samanlaista jugurttia jossa sokeria olisi vähemmän, saisi.
Olin liian hyväuskoinen. Nuo rajat suolalle, sokerille ja tyydyttyneelle rasvalle jäivät nimittäin komission valmisteltaviksi – ja asia makaa siellä vieläkin. Kuten arvata saattaa, elintarvikealan jättifirmat lobbaavat suola-, sokeri- ja rasvarajoja mahdollisimman korkeiksi, niin korkeiksi ettei niillä olisi käytännön merkitystä.
Tässä oli vain muutamia esimerkkejä ruokaan liittyvistä väännöistä EU-parlamentissa. Monia muitakin on. Ne koskevat esimerkiksi geenimuunnelluille kasveille annettavia viljelylupia, pelloilla käytettävien hyönteismyrkkyjen hyväksymiskriteereitä, maataloustukia ja siemeniä koskevaa lainsäädäntöä.
EU-maataloustuen ehdot uusittiin äskettäin ja etukäteen uudistusta markkinoitiin ”viherryttämisenä”. Valitettavasti ympäristöparannukset jäivät hyvin vähäisiksi, valtavirran agribisneksen lobbarit saivat tahtonsa läpi.
Tällä viikolla, maaliskuussa 2014 saatiin kuitenkin tärkeä voitto. Parlamentin selvä enemmistö tyrmäsi komission ehdottaman siemenasetuksen, joka olisi suosinut alan suurimpia firmoja ja uhannut viljelykasvien geneettistä monimuotoisuutta.
Viljelykasvien monimuotoisuus ei ole mitään viherpiiperrysnäpertelyä. Maailman elintarvikejärjestö FAO on moneen kertaan varoittanut, että ravintokasvien geneettisen monimuotoisuuden kapeneminen uhkaa ihmiskunnan ravinnon saantia. Kukaan ei tiedä, mitä ominaisuuksia tarvitaan tulevaisuuden pelloilla. Sen tiedämme, että ilmastomuutos tulee muuttamaan olosuhteita. Nyt vähätuottoisina hyljeksityissä maatiaislajikkeissa voi hyvinkin olla ominaisuuksia, jotka tulevaisuudessa ovat kultaa kalliimpia.
Uusia ja tosi isoja vääntöjä on odotettavissa EU-USA kauppaneuvotteluista eli TTIP-neuvotteluista. Niitä vauhdittaakseen EU-komissio jo salli sen, että bakteereita voidaan pestä naudanruhojen pinnalta maitohappoliuoksella. Komissio olisi sallinut jopa kananlihan pesun klooriliuoksella, mutta sen parlamentti onneksi torppasi.
USAn neuvottelijoilla on pitkä lista asioita, joita he haluavat EUn ruokalainsäädännössä muuttaa. Hormoneilla lihotettujen eläinten lihan myynti pitäisi sallia, geenimuunnellun ruoan merkintäpakosta luopua, esimerkiksi.
Toivottavasti toukokuussa valittava EU-parlamentti asettuu kansalaistentiedonsaantioikeuden ja terveyden puolelle. Varmaa se ei ole, ratkaisevaa on, keitä uuteen parlamenttiin valitaan.