15349536_1501307739898099_5179118660031271546_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uudenmaan ja Helsingin Vihreät matkasivat Brysseliin MEP Heidi Hautalan vieraaksi viikolla 49. Kahden tiiviin päivän aikana pääsimme kuulemaan keskustelua niin itäisen Euroopan konfliktien hankaloittamasta ihmisoikeustilanteesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta, veroparatiiseista, kuin turvallisten Pride-marssien järjestämisestä ympäri Eurooppaa.

Heidiltä saimme kuulla monipuolisesti MEP:in työstä ja vaikuttamisprosesseista. Toisena päivänä pääsimme tutustumaan paremmin itse Euroopan parlamenttiin ja keskustelemaan Brexitin ja populismin nousun vaikutuksesta Euroopan unionin tulevaisuuteen. Matka mahdollisti myös hyvien käytäntöjen ideoimisen Helsingin ja Uudenmaan yhteisen maakuntayhdistyksen toimintaa varten. Tuleva maakuntauudistus tuo mukanaan haasteita ja hyviä mahdollisuuksia, joihin tartumme kaikki innolla.

– MEP Hautalan kutsu tuli sopivaan aikaan Helsingin ja Uudenmaan piirien luottamushenkilöille. Mielenkiintoisen ohjelman lisäksi kerkisimme myös tutustumaan naapuripiirin aktiiveihin ja työntekijöihin, kiittelee piirin toiminnanjohtajana lopetteleva Anu Heikkilä.

Suurkiitos Heidille ja hänen avustajilleen vieraanvaraisuudesta, tällä inspiraatiolla on hyvä jatkaa uuteen vuoteen!

jaisetkonfliktit