green_tuomasHei, olen Tuomas Green, piirin uusi toiminnanjohtaja. Vaaleihin asti kanssani työskentelee myös palkattu vaalityöntekijä Annika Ojala. Haluan näin vuoden alkuun kertoa, miten päädyin Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtajaksi. Samalla haluan muistuttaa, että ajoittaisesta raskaudestaan huolimatta ehdokasrekrytointi on Vihreille tärkeä mahdollisuus, eikä pelkästään poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi vaan myös yhdistystoiminnan elävöittämiseksi.

Olen usein sanonut, että Vihreissä toimimisen tärkein motiivini on vaalityö. On tärkeää muistaa, miksi me vihreät tavoittelemme vaalivoittoa tulevissa kuntavaaleissa. Haluamme rakentaa paremman huomisen emmekä usko palveluiden leikkauksien parantavan suomalaista koulutusta tai varhaiskasvatusta. Ilmastonmuutoksen torjuntaa tehdään merkittävässä määrin kunnissa. Uudellamaalla Vihreät ovatkin ajaneet kuntiaan osallistumaan Kohti hiilineutraalia kuntaa -foorumiin muun muassa Porvoossa ja Kirkkonummella. Valtuustot hyväksyvät ilmastonmuutosta torjuvat toimet tai lähtevät mukaan Reilun kaupan kaupungeiksi sitä todennäköisemmin, mitä useampia Vihreitä valtuustossa istuu asioista päättämässä. On tärkeää houkutella monipuolinen joukko ihmisiä ehdolle, sillä kuntavaaleissa äänestetään usein ennemminkin tuttua ja luotettavaksi todettua ihmistä kuin puoluetta. Toisaalta Vihreiden valtakunnallinen noste ei toteudu, jos meidän listoillamme ei ole ehdokkaita ihmisten äänestettäväksi.

Vaalit ovat kuitenkin myös mahdollisuus saada uusia aktiiveja mukaan Vihreään toimintaan. Itse olen tästä hyvä esimerkki. Lähdin syksyllä 2012 mukaan Vihreisiin aluksi kuntavaaliehdokkaana Porvoossa. Pekka Haaviston kampanja innosti minut tiiviimmin mukaan puolueeseen, jota olin aiemmin vain äänestänyt. Äänimääräni ei oikeuttanut valtuusto- eikä lautakuntapaikkaan, joten tarjouduin mukaan Porvoon Seudun Vihreiden hallitukseen. Tulin samoin tein valituksi varapuheenjohtajaksi. Vuoden kuluttua nousin yhdistyksen puheenjohtajaksi sekä Uudenmaan Vihreiden hallitukseen varajäseneksi ja myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Nyt tilinauhassani lukee toiminnanjohtaja, Uudenmaan Vihreät. Kaikki tämä sai alkunsa lupauksesta lähteä ehdokkaaksi ilman sen kauaskantoisempia suunnitelmia.

Vaikka minulla oli nelisen vuotta sitten sisäinen, osin määrittelemätön halu toimia Vihreissä, ei liittymiseni Vihreisiin ollut automaattista. Hyppäys äänestäjän roolista ehdokkaaksi vaati sen, että minulle tarjoutui mahdollisuus ryhtyä ehdokkaaksi. Löysin mahdollisuuden jo ehdokkaana olleen kaverini facebook-jaosta. Facebookin ja twitterin lisäksi mahdollisuuksia ehdokkuuteen voidaan tarjota järjestämällä tilaisuuksia tai vaikka mainostamalla paikallislehdessä. Mutta kuten esimerkkini osoittaa, ehdokashankintaa eivät tee vain vaalivastaavat tai yhdistysten hallitukset. Jokainen puolueen jäsen voi hankkia ehdokkaita kyselemällä kavereita mukaan, lähettämällä ehdotuksia eteenpäin joko tällä lomakkeella tai kuntien vaalivastaaville sekä jakamalla tietoa siitä, miten ehdokkaaksi pääsee. Jos jokainen uusmaalainen jäsenemme ehdottaa vain yhtä henkilöä ehdokkaaksi meiltä tai muualta Suomesta, meillä on tammi-helmikuulle kasassa reilusti toista tuhatta ehdotusta läpikäytäväksi. Vaalivoitto on pienten askelten päässä!

Hyvää, hauskaa ja aktiivista vuoden alkua toivottaen

-Tuomas

Tuomas Green työskentelee Uudenmaan Vihreät ry:n toiminnanjohtajana (1.12.2016 alkaen) ja on ehdolla kuntavaaleissa 2017 Porvoossa.