Kapykuva_Mikkola

Eduskuntavaalit joskus kauan sitten. Puuttuva ehdokaskuva korvattiin luovasti kävyllä.

Hei uusmaalainen vihreä!
Uudenmaan vihreät täyttää syksyllä 30-vuotta. Odotettavissa on arvokkaat ja riehakkaat kolmekymppiset. Juhlavuotta varten on tarkoituksena koota esitys piirin toiminnasta kolmen vuosikymmenen ajalta.

– Mikään menneisyyden kuvaus ei ole onnistunut ilman inhimillistä näkökulmaa. Siksi tarvitsemme Uudenmaan vihreiltä muistoja, kuten valokuvia, vaalijulisteita, yhdistysmonisteita tai teräviä muistikuvia Uudenmaan vihreän toiminnan historian kertomiseksi, kannustaa historiikkitoimikunnan puheenjohtaja Tuomas Green.

Porvoolainen piirihallituksen jäsen lupailee kootusta materiaalista kronologista esitystä valmistuvaksi piirin sivuille. Odotettavissa on myös lyhyt esitys aiheesta UUVI:n 30-vuotisjuhlissa. Piirin omista arkistoista ei kuitenkaan ole paljon, mistä ammentaa, kertoo toiminnanjohtaja Anu Heikkilä.

– Kaivoin puoluetoimiston kellarista kasan pölyyttyneitä mappeja, joista vanhin on vuodelta 1990. Tätä vanhemmasta tavarasta ei ole havaintoa ja piiri on kuitenkin rekisteröity PRH:seen jo vuonna 1984. Kuvamateriaalia on jonkin verran digikuvauksen yleistymisestä saakka.

Piiri ottaa kiitollisuudella vastaan kaiken materiaalin historiikin toimitusta varten. Voit lähettää sen sähköpostilla otsikolla HISTORIIKKI osoitteeseen uudenmaan.vihreat_at_vihreat.fi.