Inkoon_demokratiapaivaKuntaliitto lanseerasi vuosi sitten kansallisen demokratiapäivän vietettäväksi noin lokakuun
puolessa välissä. Me Inkoon Vihreissä olemme pidempään harmitelleet polittisen keskustelun vähäisyyttä kunnassamme ja miettineet millä sitä lisätä.

Demokratiapäivä sopi hyväksi syyksi, ja päätimme hyvissä ajoin jo syyskuun puolessa välissä haastaa valtuustossa edustettuina olevat puolueet (ja vasemmistoliiton) keskustelutilaisuuteen tiistaina 14.10.

Ensin kohtasimme tyypillisen reaktion: emme mitään reaktiota. Emme kuitenkaan lannistuneet vaan jatkoimme muiden maanittelua luottamuseleimien kokousten yhteydessä. Laitoimme myön toisen kutsukierroksen, johon laajensimme jakelua myös joihinkin aktiivisiksi tunnettuihin kansalaisjärjestöihin (mm. yrittäjät, Pro Inkoo, ympäristöyhdistys).

Lopulta, kun Inkoon valtapuolue RKP ja toiseksi suurin, kokoomus, lupasivat osallistua, uskalsimme kertoa hankkeesta myös julkisuuteen paikallisille medioille (no, jos emme olisi saaneet ketään, olisimme siitä kyllä myös medialle kertoneet). Lopulta myös sosialidemokraatit päättivät osallistua ja sen lisäksi nuo edellä mainitut kansalaisjärjestöt, joten valtuustossa olevista puolueista vain perussuomalaiset jäivät pois.

Vaikka niukahkon yleisön joukossa oli eri ryhmien ihmisiä ikään kuin panelistien tastajoukkoina, saimme paikalle kuitenkin toistakymmentä selkeästi ”tavallista” kuntalaista.

Demokratian hengessä pelin henki oli se, että jokainen paneelin osallistuja saa itse valita aiheen josta pitää lyhyen (n. 2 min) alustuksen, jonka jälkeen paneeli ja yleisö voivat keskustella aiheesta. Rajauksena oli se, että aiheen tulisi liittyä Inkoon tulevaisuuden haasteisiin.

Johtuisiko tämänhetkisestä yhteiskunnallisesta perusvireestä,  keskustelusta muodostui lopulta aika lailla talouspainotteinen. Meidän Maria Isoaho olisi halunnut puhua hyvinvointipolitiikasta ja sosiaalihuollon painopisteen siirtämisestä ennaltaehkäisevään suuntaan, mutta aiheen vastaanotto jäi laimeammaksi kuin talouskysymysten. Mutta onneksi talouden osalta ei menty kuntatalouden jokapäiväisiin ongelmiin vaan  kyllä työllisyys nousi selkeästi esiin. Työpaikkojen luominen ja asukkaiden houkutteleminen tänne veivät aiheina suuren osan keskusteluajasta.

Tilaisuuteen oltiin tyytyväisiä. Todettiin yhdessä, että tästä kannattaa tehdä perinne. Pallo siirtyi meiltä vihreiltä kokoomukselle joka lupasi hoitaa seuraavan Demokratiapäivän järjestelyt. Me taas ryhdymme miettimään uusia tapoja haastaa muita puolueita ja ryhmiä.

Saimme julkisuutta Vega Vestnylandissa ja Länsi-Uusimaassa ja Inkoon some-palstoilla.

Lassi Koikkalainen

Inkoon vihreiden pj.