Hopsu Inka__14-10-30_102_isoOulussa viikonloppuna kokoontuva vihreiden puoluekokous on valinnut puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi Kirkon Ulkomaanavussa yhteyspäällikkönä työskentelevän Inka Hopsun.

-Vihreiden vahvuus on, että käymme puolueena aktiivista ja reipasta keskustelua. Nyt on tarpeen tarjota hallitukselle vastakkainasettelun sijaan rakentavia ehdotuksia, joilla säilytämme hyvinvointivaltion pitäen kiinni liberaaleista arvoista. Meidän tulee kantaa maailmanlaajuinen vastuumme, painottaa Hopsu.

Valtuuskunnan tehtäväkenttä on kaksi kautta puoluehallituksessa toimineelle Hopsulle entuudestaan tuttu. 38-vuotiaan espoolaisen vahvasta poliittisesta kokemuksesta kertovat Suomen toiseksi suurimman kaupungin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajuus sekä kevään vaaleissa valinta ensimmäiseksi varakansanedustajaksi Uudellamaalla.

– Valtuuskunnan tärkeä rooli on kuulla vihreiden kunnallisten vaikuttajien ääntä. Suurin huolenaihe tällä hetkellä ovat mittavat leikkaukset varhaiskasvatukseen ja koulutukseen, summaa Hopsu.

Vihreiden varapuheenjohtajiksi valittiin keskisuomalainen Touko Aalto, kalajokelainen Hanna Halmeenpää sekä helsinkiläinen Maria Ohisalo. Kevään voittoisien eduskuntavaalien jälkeen kokouksessa ei haastettu istuvaa puheenjohtajaa Ville Niinistöä. Ilman vastaehdokkaita pääsee jatkamaan myös puoluesihteeri Lasse Miettinen.