15749879_10154505020593241_1213789481_nTämä vuosi lähenee loppuaan ja seuraava toiminnantäyteinen vuosi starttaa tuotapikaa. Haluankin nyt piirin puheenjohtajana kiittää sydämeni pohjasta teitä kaikkia uusmaalaisia vihreitä toimijoita kuluneesta vuodesta. Kiitos!

Aina ei järjestötoiminta, eikä poliittinenkaan aktiivisuus ole herkkua. Toisinaan pienellä porukalla kampanjointi, poliittiset tappiot kunnissa tai vaikka vain palelu teltalla saattavat saada epäilemään kaiken tekemisen mielekkyyttä. Poliittisessa toiminnassa epämukavuus kannattaa kuitenkin valjastaa eteenpäin vieväksi voimaksi.

Olemme mukana Vihreissä, koska haluamme muutosta yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Hyvällä, vaikka pienelläkin, porukalla kampanjointi on aina vaikuttavaa. Politiikassa on silti mahdotonta saada kaikki haluamansa.

Tappioita tulee, mutta niin myös voittoja. Pitkällä aikavälillä aiemmat tappiot voivat myös muuttua voitoiksi. Vaikuttamistyö jatkuu! Teltalla palellessanne voitte kiittää itseänne siitä, että te välitätte. Sillä mitä siitä tulisi jos kukaan ei välittäisi?

Vuoden ensimmäisestä päivästä lähtien pyydän teitä kaikkia virittäytymään tulevaan kuntavaalityöhön. Vaalit käydään huhtikuussa, mutta ehdokashankinta päättyy jo kahden kuukauden päästä helmikuun viimeinen päivä. Ehdokashankinnan tositoimet on käynnistettävä heti vuoden alusta. Tavoitteenamme on nousta Uudellamaalla kolmen suurimman puolueen joukkoon. Ja se on täysin realistista kun jokaisessa kunnassa tehdään hyvää ja iloista ehdokashankintaa sekä tietenkin vihreää kampanjaa!

Kuntavaalit eivät ole merkittävät vain paikallisesti, vaan myös koko piirille. Saamme vaalimenestyksen mukaan paikkoja ylikunnallisiin luottamuselimiin sekä luomme pohjaa reilun vuoden päästä käytäville ensimmäisille maakuntavaaleille. Piiri on palkannut toiminnanjohtaja Tuomas Greenin kaveriksi vaalityöntekijä Annika Ojalan huhtikuun loppuun asti. Järjestämme alueellisia ehdokaskoulutuksia, tuemme vaalivastaavia tehtävässään läpi vaalirupeaman sekä osallistumme paikalliseen kampanjointiinkin järjestämällä vaalikiertueen piirin alueella.

15750233_10154505020588241_1438331731_n Kannustan teitä muistamaan sen, että olette myös osa suurempaa Vihreää kokonaisuutta. Hakeutukaa mahdollisuuksien mukaan yhteistyöhön naapurikuntien vihreiden kanssa. Kuluneen vuoden aikana minulla on ollut ilo tutustua moneen teistä kiertäessäni ympäri Uuttamaata monissa vihreissä riennoissa. Vierailut eri yhdistyksissä ympäri piiriä ovat olleet avartavia, mukavia kokemuksia. 

Olette mahtavaa porukkaa!

Upeaa uutta vuotta ja kuntavaali-iloa kaikille! – Tiia

Kirjoittaja Tiia Lintula on piirin puheenjohtaja ja Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen.