Tiedote

Julkaisuvapaa heti

Uudenmaan Vihreät valitsi kevätkokouksessaan 27.4. puheenjohtajakseen Timo Lahden, 50, Espoosta. Leppävaarassa asuva kehityspäällikkö ja perheenisä on toiminut piirihallituksessa vuodesta 2013 lähtien sekä aiemmin vuosina 1999-2003. Lahti on kerännyt kokemusta puheenjohtajana toimittuaan aiemmin Espoon Vihreiden puheenjohtajana sekä kuluvan vuoden alusta Uudenmaan Vihreiden varapuheenjohtajana. Lahti on tällä hetkellä myös HSY:n hallituksen jäsen. Lahti valittiin puheenjohtajaksi vuoden loppuun asti kestävälle kaudelle, mutta hän on jo ilmoittanut olevansa käytettävissä puheenjohtajaksi myös vuosille 2018-2019.

– Tuleva kaksivuotiskausi tulee olemaan vaalien sävyttämä: maakunta- ja presidentinvaalit järjestetään 2018 ja eduskunta- ja europarlamenttivaalit 2019. Meidän Vihreiden tehtävänä on haastaa hallituksen kovat arvovalinnat sekä vaatia muun muassa maakuntauudistukselta parempaa terveydenhuoltoa pelkkien kustannussäästöjen sijaan. Nykyiset sote-uudistuksen linjaukset ovat hukanneet hyvän peruslähtökohdan.

Uudenmaan Vihreät valmistautui kokouksessaan myös tulevaan puolueen puheenjohtajaäänestykseen. Tämän vuoksi Uudenmaan Vihreät päätti esittää ehdokkaaksi Emma Karia, joka oli toivonut Uudenmaan Vihreiden esittävän häntä ehdolle puheenjohtajaksi, sekä myös muita julkisuudessa esille tulleita Krista Mikkosta, Olli-Poika Parviaista ja Maria Ohisaloa.

– Vihreiden sääntöjen mukaan ehdokkaita voivat esittää piirijärjestöt. Kevätkokouksessa toivottiin hyvää ja monipuolista keskustelua puolueen linjasta suositun Ville Niinistön jäädessä pois puolueen puheenjohtajan tehtävistä, Uudenmaan Vihreiden tuore puheenjohtaja Timo Lahti toteaa.

Uudenmaan Vihreät täydensi myös muilta osin piirihallitusta kevätkokouksessaan. Piirihallitukseen valittiin varsinaisiksi jäseniksi Jori Eskolin Vantaalta sekä nykyinen hallituksen varajäsen Riikka Aapalahti Porvoosta. Uusiksi varajäseniksi valittiin Marko Kivelä Espoosta ja Jari Lydén Vihdistä.

– Uusi hallitus on hieno sekoitus tuoreita voimia ja kokeneita toimijoita eri puolilta Uuttamaata. Erinomaisesti sujuneiden kuntavaalien jälkeen tavoitteemme on entisestään kehittää Vihreää paikallista järjestötoimintaa sekä luoda aivan uudenlaista toimintakulttuuria, Timo Lahti toteaa.

Lisätietoja:

Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja Timo Lahti

050 3278 196

Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtaja Tuomas Green

045 1242 818