Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja epäileväinen soten suhteen

Uudenmaan Vihreiden syyskokous pidettiin Espoon Tapiolassa 9.12.2017. Kokouksessa valittiin piirille puheenjohtaja, puolet hallituksen varajäsenistä, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi kokouksen yhteydessä palkittiin Siuntion Vihreät vuoden nousija 2017 -palkinnolla.

Uudenmaan Vihreiden puheenjohtajana valittiin jatkamaan espoolainen Timo Lahti, 50. Leppävaarassa asuva kehityspäällikkö ja perheenisä Lahti on toiminut piirihallituksessa vuodesta 2013 lähtien sekä aiemmin vuosina 1999-2003.

– Tulevaa kaksivuotiskautta leimaa maan hallituksen tavoittelemien uudistusten epävarmuus. Sote-uudistuksen tärkeyden ovat tunnustaneet kaikki, mutta valitettavasti Kokoomus ja Keskusta ovat ajamassa uudistusta karille. Uudistusta tuskin voidaan hyväksyä tässä muodossa. Siksi myös maakuntavaalien toteutuminen ajallaan näyttää epätodennäköiseltä, Timo Lahti pohtii.

Erityisiä huolenaiheita Lahti näkee Uudenmaan kannalta Kokoomuksen ajamassa valinnanvapauslaissa:

Valinnanvapauslaki uhkaa jopa rapauttaa julkisten sairaaloiden päivystystoiminnan. Uudellamaalla päivystys saattaisi rajoittua vain pääkaupunkiseudulle ja lakata kokonaan muun muassa Hyvinkäältä ja Porvoosta.

Uudenmaan Vihreiden syyskokous valitsi piirihallitukseen varsinaisiksi jäseniksi Heini Salmelan Vantaalta, Seppo Niirasen Espoosta, Hanna-Leena Laitisen Vantaalta, Timo Sarojärven Hangosta ja Tuija Luhdan Vantaalta. Hallituksessa jatkavat Riikka Aapalahti Porvoosta, Jaakko Kilpeläinen Vantaalta, Leni Pispala Nurmijärveltä ja Börje Uimonen Tuusulasta.

“Haastamme Kokoomuksen maakuntavaaleissa”

Uudenmaan Vihreät varautuu vuoden 2018 toimintasuunnitelmassaan ja talousarviossaan sekä maakunta- että eduskuntavaaleihin huolimatta maakuntauudistuksen epävarmuudesta. Uudenmaan Vihreät päätti myös kriteerit maakuntavaaleissa haettavalle ehdokastuelle. Vihreät pyrkii tulevissa vaaleissa haastamaan erityisesti Kokoomuksen harjoittaman politiikan.

Piirihallitukseen valittu Heini Salmela Vantaalta näkee tilanteen kutkuttavana:

– Olen aiemmin toiminut Lapin Vihreissä aikana, jolloin Vihreät taisteli tosissaan kansanedustajan paikasta Kokoomuksen kanssa. Nyt haastamme Kokoomuksen maakuntavaaleissa Uudenmaan suurimman puolueen paikasta – mikäli hallitus siis saa uudistuksen maaliin, Salmela toteaa.

Hankolainen Timo Sarojärvi näkee, että Vihreiden vahva kannatus kevään 2017 kuntavaaleissa antaa vahvan pohjan asvulle tulevaisuudessa:

– Itselleni on tärkeää rakentaa Vihreää yhteisöä Uudenmaan kattavaksi sekä kaksikielisyyden edistäminen. Vihreät sai kevään kuntavaaleissa valtuutettuja jokaisessa Uudenmaan kunnassa. Hangossa olemme onnistuneet liki kaksinkertaistamaan jäsenmäärämme. Vihreät on Uudellamaalla varteenotettava vaihtoehto vanhoille puolueille suurten kaupunkien lisäksi myös pienissä kaupungeissa ja maaseudulla, Sarojärvi toteaa.

Varajäseneksi piirihallitukseen valittiin Rauno Liljavirta Espoosta. Hallituksen varajäseninä jatkavat myös Outi Huusko Tuusulasta, Marjokaisa Piironen Kirkkonummelta, Timo Noroviita Loviisasta, Marko Kivelä Espoosta ja Jari Lydén Vihdistä.

Uudenmaan Vihreät palkitsi syyskokouksen yhteydessä myös vuoden nousija 2017 -palkinnolla erinomaista työtä tehneen paikallisyhdistyksen. Palkinnon sai Siuntion Vihreät, joka onnistui lähes kaksinkertaistamaan jäsenmääränsä. Tämän lisäksi Vihreiden kannatus kasvoi Siuntiossa 7,1 prosenttiyksikköä vuoden 2012 vaaleista vuoden 2017 kuntavaaleihin. Katso myös Siuntion Vihreiden kotisivut.

Lisätietoja:

Uudenmaan Vihreiden puheenjohtaja Timo Lahti, p. 050 3278 196

Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtaja Tuomas Green, p. 045-1242 818, tuomas.green[at]vihreat.fi