Meillä on kotona 4 lasta ja koira, minä ja puolisoni. Asustamme Vantaata Vaaralassa. Olen koulutukseltani sosiaalikasvattaja ja töissä Suomen Icehearts ry:n palveluksessa. Hienon Icehearts toimintamallin olen perustanut ja kehittänyt sitä yhdessä upeiden kollegoiden kanssa. www.icehearts.fi.

Olen ehdolla Uudeltamaalta Vihreänä (sit) Koko työurani olen tehnyt töitä lasten, nuorten ja perheiden kanssa vaativissa työtehtävissä kouluissa, erityiskouluissa, järjestöissä, urheiluseuroissa ja lastensuojelulaitoksissa. Lapsissa on meidän tulevaisuutemme. Heidän tulevaisuutensa pitäisi olla turvallisempi Ihmisineen ja ympäristöineen.

 

Olen valmiina tekemään kaikkeni kampanjassani, jotta ilmastonmuutokselle voisi vielä nopeammin ja tehokkaammin tehdä jotain. Kasvattaminen ja tukeminen tulevaisuuteen ei enää ole pelkkiä tietoja, taitoja ja turvallisuutta vaan myös ympäristöstä erittäin aktiivisesti huolehtimista. Olen harrastanut jääkiekkoa, salibandya, golfia, trumpetin soittoa, näyttelemistä ja etenkin lukemista ja kirjoittamista. Maailman pitäisi olla parempi paikka kaikille. Ihmisille, eläimille ja luonnolle. Tärkeintä on huolehtia etenkin niistä, jotka apuamme eniten tarvitsevat. Oikeudenmukaisesti ja arvokkaasti.

www.villeturkka.fi