Uudenmaan Vihreät valitsi piirin puheenjohtajaksi tuusulalaisen Outi Huuskon. Outi Huusko toimii arkityössään Viittomakielialan Osuuskunta Vian toimitusjohtajana ja viittomakielen tulkkina. Outi on liittynyt Vihreisiin vuoden 2012 kuntavaalien alla ja toiminut Tuusulan Vihreiden puheenjohtajana, konsernijaoksen jäsenenä, varavaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä. Huusko on ollut myös Uudenmaan Vihreiden hallituksessa sekä varsinaisena että varajäsenenä.

“Tulevat kuntavaalit ovat selkeästi tärkein osa tulevaa kauttani puheenjohtajana. Pyrimme aktiivisesti kasvattamaan Vihreiden kannatusta koko Uudenmaan alueella. Tavoitteenamme on olla Uudenmaan suurin puolue.”

Kokouksessa valittiin hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Minna Kuuselan (Vantaa) Timo Lahden (Espoo), Markku Mikkolan (Porvoo), Harri Myllyniemen (Siuntio), Gurmann Sainin (Vantaa) ja Peppi Seppälän (Espoo), sekä varajäseniksi Kirsi Kirveen (Nurmijärvi), Jaani Käävän (Vantaa), Anna Presnukhinan (Kirkkonummi) ja Heikki Savolan (Karkkila).

Hallituksessa varsinaisina jäseninä jatkavat Allan Halme (Espoo), Tuomas Käyhkö (Järvenpää) ja Petra Miessmer (Vantaa). Varajäseninä jatkavat Laura Alkula (Hyvinkää) ja Börje Uimonen (Tuusula).

Kuva Uudesta hallituksesta (osa): vasemmalta Heikki Savola, Laura Alkula, Petra Miessmer, Gurmann Saini, Outi Huusko, Minna Kuusela, Peppi Seppälä, Allan Halme, Timo Lahti ja Börje Uimonen.