Uusien hyvinvointialueiden voimaantulon jälkeen on alkanut keskustelu säästöistä. Säästölistalla ovat erilaisten sairauksien omahoitotarvikkeet, joista selkeästi kalleimman osan muodostavat diabeteksen omahoitotarvikkeet, joista mainitaan erityisesti sensorointitarvikkeet. Verensokerin sensorointi – mitä se edes tarkoittaa ja miksi sellaista tarvitaan? En itsekään tiennyt vastausta, ennen kuin lapseni/lapsenlapseni Elliot sairastui diabetekseen 1-vuotiaana viisi vuotta sitten.
Verensokerisensori on mittari, joka mittaa jatkuvasti verensokeria kudoksesta, ja lukeman voi nähdä erillisestä lukijasta tai kännykästä. Kyse on siis verensokerin jatkuvasta seurannasta. Mihin tällaista jatkuvaa seurantaa sitten tarvitaan? Elliotin kohdalla se mahdollistaa verensokeritason pysymisen hallinnassa siinä määrin, kuin se on mahdollista. Perinteinen tapa mitata verensokeria on mitata sokeri
veripisarasta liuskatestillä. Tällöin ei ole tiedossa, mitä verensokeri on mittausten välissä, ja sokeritason hallitseminen on hyvin hankalaa.
Verensokeri voi romahtaa nopeasti tai päätyä vaarallisen korkeisiin lukemiin huomaamatta. Erityisen ongelmallista tämä on lapsen ulkoillessa, jolloin verensokeri voi liikunnan vuoksi nopeasti laskea, ja öisin, jolloin sokeri laskee luonnostaan. Ilman sensoria Elliotin sokeria on herättävä mittaamaan muutaman tunnin välein, ja jokainen ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa perheen yöunien kannalta. Matala verensokeri on hengenvaarallinen tila, ja korkeat verensokerit aiheuttavat pidemmällä aikavälillä mm. sepelvaltimotautia, silmäsairauksia ja hermomuutoksia.
Nyt kuusivuotias Elliot on käyttänyt jo melkein viiden vuoden ajan myös insuliinipumppua, joka korjaa verensokeria tarpeen mukaan. Laite on kallis mutta joka ikisen euron arvoinen, sillä se mahdollistaa Elliotin onnellisen ja mahdollisimman tavallisen elämän. Matalat ja korkeat sokerit sekä sokereiden nopea vaihtelu aiheuttavat lapselle epämukavaa oloa ja suoranaisia vaaratilanteita, joita pumpun avulla voidaan ehkäistä. Insuliinin annostelu pumpulla on helppoa, eikä sen käyttäjä tarvitse erillistä pistämiskoulutusta. Elämä on huomattavasti vapaampaa, kun insuliinia voi annostella tarpeen mukaan eikä tarvitse yrittää suunnitella elämää muutamien pistosten mukaan. Elliot voi olla esikoulussa ja harrastaa – vanhemmat voivat seurata verensokeria puhelimen näytöltä, vaikka kentän laidalta.
Viime kesänä lapsen pumppu hajosi, ja yhdessä vuorokaudessa ehdimme melkein päätyä sairaalaan, koska ilman pumppua verensokerin
hallinta oli niin hankalaa. Lapsi ei ole valinnut diabetestaan – joskus hän haaveilee, että olisi kuten muut, mutta onneksi teknologia mahdollistaa ainakin tavallisen kaltaisenelämän.
Elliotilla on noin 55 000 vertaista, tyypin 1 diabetesta sairastavaa ihmistä. Lisäksi Suomessa on lähes 400 000 tyypin 2 diabetesta sairastavaa ihmistä. Tyypin 2 diabeteksessa tauti puhkeaa yleensä aikuisena, eikä haima eritä tarpeeksi insuliinia kehon tarpeisiin nähden, vaikka insuliinin eritys ei kokonaan lopu. Teknologia – kuten verensokerin sensorointi – auttaa myös kakkostyypin diabeetikkoja pysymään työelämässä ja säästää kalliita hoitokuluja. Kuten sanottu, huonosti hoidettu diabetes aiheuttaa useita kalliita liitännäissairauksia. Tässä kohdassa ei siis kannata säästää.
Jasmine Westerlund, Elliotin äiti, Turku
Sirpa Hertell, Elliotin isoäiti, LUVN valtuuston varajäsen,Espoo