Iso_Jyrki_KasviUudenmaan Vihreät ry, Uudenmaan vaalipiirin vihreä piirijärjestö, on nimennyt Jyrki Kasvin kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Jyrki Kasvi on 50-vuotias tekniikan tohtori Espoosta. Hän on entinen kansanedustaja, ja työskentelee tällä hetkellä tutkimus- ja kehittämisjohtajana. Aiemmin hän on toiminut mm. tutkijana ja peliarvostelijana.

Jyrki Kasvi tunnetaan erityisesti uuden teknologian yhteiskunnallisten ja taloudellisten vaikutusten nostamisesta poliittiseen keskusteluun, ja hän on toiminut eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä parlamenttien kansainvälisen tietotekniikkaverkoston (IPAIT) puheenjohtajana.

– Suomi on supistuvassa kierteessä. Työn määrä ja tuottavuus laskevat, kansantalous supistuu, ja valtio velkaantuu. Jos emme halua laskea suomalaisten elintasoa ja leikata julkisia palveluita, meidän on nopeasti nostettava suomalaisen työn tuottavuutta. Käytännössä se on mahdollista vain hyödyntämällä uuden tekniikan mahdollisuuksia muita maita rohkeammin, Jyrki Kasvi kuvaa Suomen tilannetta.

– Päätöksiä Suomen suunnan kääntämiseksi ei kuitenkaan uskalleta tehdä. Työryhmät istuvat, strategioita kirjoitetaan, mutta teot puuttuvat. Yritykset eivät uskalla investoida uuteen, vaan leikkaavat vanhaa. Valtio ei uskalla selkeyttää rakenteitaan, vaan rakentaa uusia sotehimmeleitä, Kasvi jatkaa.

– Suomen tarvitsee rohkeutta tehdä päätöksiä, rohkeutta investoida, rohkeutta tarttua tulevaisuuteen menneisyyden asemesta.

Jyrki Kasvin valinnan jälkeen Uudenmaan vihreät ovat valinneet 26 ehdokasta kevään eduskuntavaaleihin.

Lisätietoja:
Hanna Kalanne
Uudenmaan vihreiden puheenjohtaja
0415015944

Marjo Matikka
Jyrki Kasvin kampanjapäällikkö
0503001327