Uudenmaan vihreiden piirijärjestö valitsi syyskokouksessaan uuden
hallituksen.

Uusina tulokkaina hallitukseen kaksivuotiselle kaudelle valittiin keikkatyöntekijä Marjokaisa Piironen Kirkkonummelta, ohjelmajohtaja Erja Vaarala Lohjalta, projektikoordinaattori Kati Sointukangas Raaseporista sekä Tuusulan vihreissä vaikuttava projektipäällikkö Börje Uimonen.

–    Haluan edistää Porkkalan kansallispuiston toteutumista ja lisätä kuntien välistä yhteistyötä erityisesti maankäytön suunnittelussa. Junaliikenteen parantaminen ja asemien säilyminen rantaradalla ovat  juuri nyt asialistalla. Espoo-Salo-oikorata on pidemmän ajan haaveeni, kertoo kirkkonummelainen Marjokaisa Piironen tavoitteistaan tulevalle kaudelle.

Poliittisten linjausten lisäksi hallitus pääsee tulevana keväänä myös käytännön vaalityön suunnittelun ja toteutuksen pariin.

– Toimin vaalitoiminnan fasilitaattorina toreilla ja netissä. Pyrin tuomaan suurten äänestäjäryhmien näkökulmaa vihreään politiikkaan, linjaa Tuusulan vihreiden Börje Uimonen.

Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat piirin puheenjohtaja Hanna Kalanne, espoolainen tietotekniikka-asiantuntija Marko Kivelä, järvenpääläinen yrittäjä Tiia Lintula, hyvinkääläinen aluemyyntipäällikkö Rauno Liljavirta, loviisalainen muusikko Reeta Rossi sekä vantaalainen sosionomi Eve Rämö. Uusina varajäseninä hallitukseen valittiin Outi Huusko (Tuusula) ja Mikael Lintula (Lohja)

Uudenmaan piiri kiittää kaikkia edellisen kauden hallituksen jäseniä
arvokkaasta työstä ja toivottaa uudet luottamushenkilöt tervetulleiksi pyörittämään piiriä kaudella 2015-2016.