Merikukka_SuviUudenmaan vihreät lähtevät eduskuntavaaleihin täydellä 35 ehdokkaan listalla. Kolmesta istuvasta kansanedustajasta jatkokautta tavoittelevat Jani Toivola sekä Johanna Karimäki.

Vihreillä ei vanhojen puolueiden tapaan ole takanaan säätiörahaa tai varakkaita tukijoita. Tulevissa vaaleissa tärkeällä sijalla onkin jalkatyö.
– Olen ollut todella iloinen ehdokkaidemme aktiivisesta kampanjoinnista. Uudenmaan piirin alueella vihreää kampanjointia näkyväksi tekee sivuillamme oleva kampanjakalenteri, vinkkaa Uudenmaan vihreiden toiminnanjohtaja Anu Heikkilä.

Listan viimeisen paikan täyttää vantaalainen oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi opiskeleva Suvi Merikukka. Yksi vantaalaisen 23-vuotiaan ehdokkaan kärkiteemoista vaaleissa on nuorten työttömyys.

– Olen suorasanainen optimisti ja ajan intohimoisesti minulle tärkeitä asioita. Olen ollut myös työttömänä ja tunnen nuorten kohtaamat vaikeudet työpaikan etsimisessä. Mistä juuri valmistunut nuori saa työkokemusta, kun työpaikat eivät tarjoa mahdollisuuksia? , kysyy Merikukka omasta kokemuksestaan.

– Kuukausien tai jopa vuosien turhan etsinnän ja satojen hakemusten jälkeen tulee helposti luovutettua. Töihin lähtemisen kynnys nousee entisestään ja nuori syrjäytyy. Annetaan nuorille mahdollisuuksia oppia omat velvollisuutensa ja oikeutensa työelämässä.