Kalanne_HeikkilaVaalipäivään valmistautuminen alkoi oikeastaan vuoden 2011 rökäletappiosta. Tuolloin Uudellamaalla tiputtiin neljästä paikasta kolmeen. Lopputulos tuntui painavan tekemistä pitkään, mutta oli selvää, että suunta olisi tästä vain ylöspäin.

Piirin puolella vaaleihin on valmistauduttu jo puolitoista vuotta. Tällöin valittiin piirin eduskuntavaalityöryhmä. Kiitämme erityisesti työryhmän toimintaan sitoutuneita supervapaaehtoisia Pirjo Solinia, Rauno Liljavirtaa sekä Mikko Vesteristä. Mukana valmisteluissa on luonnollisesti ollut myös ihanan aktiivinen piirihallituksemme.

Sateenkaarikisun ansaitsevat myös Vantaan ja Espoon toiminnanjohtajat Kimmo Kyrölä sekä Minttu Massinen ja Veera Lampi (vt. toiminnanjohtaja)  – unohtamatta piirin unelmavaalityöntekijä Jenna Soikkelia.

Kevätpuolella vaalivaihde vedettiin kunnolla silmään. Meillä kampanjan äideillä on ollut ihan tippa linssissä ehdokkaiden ja tukiryhmien valtavan hienoa ja omistautunutta kampanjatyötä seuratessa. Ei teistä voi muuta olla kuin ylpeä. Kaikista!

Matkan varrella koettiin yhdessä monenlaista. Onnistumisina jäivät mieleen piiripäivät syksyisen aurinkoisessa Loviisassa, joukkoliikennekampanjan hieno näkyvyys, kampanjakalenterin käyttöönotto sekä piirin ensimmäinen oma ‘Vihreämpi Uusimaa’ – vaalilehti.

Vaalilehden osalta on myös aihetta kiitokseen. Saimme lehtityöryhmää luotsaamaan rautaisen alan ammattilaisen, Mari Kamajan. Lehteä suunnittelemaan ja rakentamaan saimme iloksemme rekryttyä runsaasti vapaaehtoisia – Pia Aarrekiven, Tuomas Greenin, Eero Kariston, Kirsi Koskelinin, Niko Kostian, Seppo Niirasen sekä Marjokaisa Piirosen. Kiitos ja kumarrus myös paketin ammattitaidolla paketoineelle taittaja Iiro Törmälle sekä toimitussihteeri Anu Kylvenille.

Myös piirin mainontaa ja markkinointia uudistettiin näissä vaaleissa radikaalisti ottamalla käyttöön useita erilaisia sähköisen markkinoinnin muotoja. Mainostyöryhmässä oli isona apuna Börje Uimonen ja Rauno Liljavirta. Börje auttoi myös piirin ja useiden ehdokkaiden kampanjoissa upealla soppatykillään!

Vaikka toimiston päässä painettaisiin pyöreitä päiviä, niin ilman ehdokkaita ja heidän tukiryhmiään sekä vihreitä vapaaehtoisia tätä työtä ei tehdä. Kiitos kuuluu myös yhdistyksille ja yhdistysten vihreille aktiiveille. Ilman teitä ei olisi ollut sitä tapahtumien määrää ja näkyvyyttä, mikä nyt saavutettiin.

Olemme yhdessä tehneet pala palalta vihreämmän Uudenmaan. Tervetuloa juhlistamaan vaalitulosta sekä tehtyä työtä vihreiden vaalivalvojaisiin Tavastialle!

Terveisin,

Anu ja Hanna