Uudenmaan Vihreät nimesi yleiskokouksessaan 11.4.2026 ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Monipuolisessa ehdokasjoukossa ovat mukana kaikki nykyiset vihreät uusimaalaiset kansanedustajat, sekä Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita.

”Suomi tarvitsee rohkeita tekoja, joilla palautetaan ihmisten luottamus tulevaisuuteen. Yksi tulevan vaalikauden suurimmista haasteista on korjata Orpon hallituksen Suomea jakavan, rikkaita suosivan ja ympäristöstä piittaamattoman politiikan jälkiä samalla, kun taloutta vahvistetaan. Lapsiperheköyhyyden kasvu, luontokato ja tasa-arvon takapakki on pysäytettävä. Se on myös kestävän talouden perusta. Kun huolehdimme päiväkodeista, kouluista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja kulttuurista, Suomella on mahdollisuus olla jatkossakin maailman paras maa”, sanoo vihreän eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö.

“Kun maailma menee yhä hullummaksi, ei ole aika luovuttaa, vaan jatkaa sitkeästi työtä suunnan kääntämiseksi. Haluan olla rakentamassa Suomea, jossa jokaisella on mahdollisuus hyvään elämään, ja jossa luonnolla on tilaa kukoistaa. Vain me suomalaiset voimme suojella viimeiset vanhat metsämme. Taloutemme rakenteet on uudistettava niin, että hyvinvoinnin lisääminen kytketään irti luonnonvarojen kulutuksesta”, toteaa kansanedustaja Tiina Elo.

”Demokratiaa haastetaan maailmalla lujaa, eikä Suomikaan ole välttynyt tältä kehitykseltä, pienen Suomen jakaminen ja eriarvoistuminen pitää pysäyttää. Tulevissa vaaleissa on siis kyse  arvovalinnoista. Lapset ja nuoret tarvitsevat positiivisen vision tulevasta, laadukkaan koulutuspohjan ja tulevaisuuden työpaikkoja, joilla Suomi voi menestyä. Näitä haluan lähteä kokeneena päättäjänä tekemään”, kertoo eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Inka Hopsu.

”Olen saanut maahanmuuttajataustaisena ja vähävaraisesta perheestä tulevana rakentaa tulevaisuuttani Suomessa koulutuksen kautta. Siksi en hyväksy kehitystä, jossa nuorten tulevaisuus riippuu perheen varallisuudesta. Seuraavalla hallituskaudella on investoitava maksuttomaan koulutukseen ja edistettävä perustuloa, jotta opiskelu ei jää rahasta kiinni.” linjaa Vihreiden nuorten puheenjohtaja Maria Saita

Nimettävien ehdokkaiden joukossa on myös monia muita politiikan konkareita, kuten Vantaan Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Tia Seppänen, ja espoolaiset kaupungin- ja aluevaltuutetut Noora Peltoniemi (ent. Koponen) ja Peppi Seppälä. Ehdolle nimettiin myös kaupungin- ja aluevaltuutettu Denise Niemi Loviisasta sekä kunnanvaltuutettu Tommi Muhli Vihdistä. Kaksi ehdokkaista ei ole vielä julkisia.

Nykyinen hallitus on toteuttanut mittavia leikkauksia mm. sosiaaliturvaan, koulutukseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin samalla, kun ilmasto- ja ympäristötoimet ovat jääneet hallituksen agendalla taka-alalle. Vihreät ovat koko vaalikauden ajan vaatineet vahvempia ilmasto- ja luontotoimia sekä oikeudenmukaisempaa talouspolitiikkaa, ja nyt on aika pyrkiä hyvän vaalituloksen kautta vaikuttamaan Suomen suuntaan.

Seuraavan kerran Uudenmaan Vihreät nimeävät ehdokkaita vielä ennen kesää.