Vihdin Vihreät tarjoavat tiistaina 3.6. Ideapark-aiheisen
keskustelutilaisuuden. Tilaisuus pidetään keskellä Vihdin sydäntä,
Kirkonkylällä vanhassa kunnan keskuksessa, Martin koulun juhlasalissa (Meijerinraitti 2) kello 18:00 alkaen.
Ääneen pääsevät niin hankkeen vastustajat kuin kannattajatkin. Tilaisuus alkaa lyhyillä alustuksilla, joita pitävät muun muuassa Uudenmaan ympäristökeskuksen osastopäällikkö Tarja Laine, Vihdin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarmo Kuosa ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava Leo Stranius.
Näiden lisäksi varsinaiseen paneelikeskusteluun osallistuvat Vihdin yrittäjien Leevi Pursiainen, kunnanhallituksen jäsenet Pentti Pulkkinen ja Pekka Viljanen sekä kansanedustajat Heidi Hautala ja Pekka Haavisto.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimii YLE radio 1:n Markku Heikkinen.
Paneelissa tullaan keskustelemaan siitä, lisäävätkö Ideapark-hankkeet hyvinvointia. Keskustelua käydään myös suurten ostoskeskuksien rakentamisen ja toimimisen vaikutuksista muun muuassa liikenteeseen, talouteen, yhdyskuntarakenteeseen, työpaikkoihin, lähipalveluihin ja ilmastoon.
Tilaisuus on avoin kuntalaisille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Paikan päälle on kutsuttu myös kunnan valtuutetut. Jokaisella onkin oiva mahdollisuus tulla kuuntelemaan ja kysymään ajankohtaisesta hankkeesta.
Lisätiedot tilaisuudesta 2.6 alkaen:
Marianne Mäkinen, Vihdin Vihreiden pj, info@vihdinvihreat.fi, 0400-867628
Veronika Pohjola, Vihdin Vihreiden sihteeri, 050-5178238