Me vihreät olemme toimineet HOK Elannossa aloitteellisesti mm. reilun kaupan, kierrätyksen ja pyöräilyn edistämiseksi. Päättyvän kauden aikana olemme käyttäneet vaikutusvaltaamme mm. niin, ettei HOK Elanto lähtenyt omistajaksi Fennovoima-hankkeeseen ja että luomutuotteiden valikoima on kasvanut reippaasti.
Tekemistä on vieläkin, ja haluamme että Vihreät arvot kuuluvat myös päätöksenteossa. Edustajistossa pärjää ”arjen asiantuntija”, joka osaa perustella aloitteensa vähän laajemmin kuin vain omien ostotottumusten pohjalta. Tule siis mukaan ja asetu ehdolle Vihreälle listalle, jos olet osuuskaupan jäsen!
Edustajisto on ylin päättäjä ja eräänlainen vuosikokous suurelle osuuskaupalle, joka toimii pk-seudulla Mäntsälään asti ja jonka liikevaihto on 1,5 mrd vuodessa ja jonka palvelut kattavat ruokakaupan, ravintolat, ns. käyttötavaran remontoinnista kosmetiikkaan ja vielä
hautaustoimistotkin. Edustajiston voimasuhteiden perusteella edustajisto nimeää
hallintoneuvoston, joka puolestaan valvoo ammattilaisista koostuvaa osuuskaupan hallitusta.
HOK-Elannon alueeseen kuuluvat Espoo, Vantaa, Helsinki, Mäntsälä, Kerava, Järvenpää, Nurmijärvi, Hyvinkää ja Tuusula. Lisätietoja vaaleista HOK Elannon sivuilla: http://www.hok-elanto.fi/?id=7723
Haluan ehdokkaaksi, mitä minun pitäisi tehdä?
Ehdokkaan pitää henkilökohtaisesti olla HOK-Elannon jäsen – rinnakkaiskortti ei riitä. Voit tarkistaa tilanteen HOK-Elannon asiakasomistaja-palvelusta (010 76 60211). Mikäli varsinainen jäsenyys on esimerkiksi puolisollasi ja haluat itse ehdokkaaksi voitte yhdessä käydä muuttamassa tilanteen käymällä esimerkiksi Prisman neuvonnassa. Muutos astuu voimaan samana päivänä. Ehdokkaaksi asettuvan tulee olla täysi-ikäinen vaalien alkamiseen mennessä. TÄRKEÄÄ: Ehdokkaaksi haluavan tulee olla varsinainen jäsen vuoden loppuun mennessä. Ehdokkaaksi hakeutumisesta tiedotetaan vihreiden sisäisillä listoilla.
Lisätietoja:
Anu Heikkilä, Uudenmaan vihreiden tj.
045 124 2818
uudenmaan.vihreat_at_vihreat.fi