Ajankohtaista

Vihreät blogit, tiedotteet ja kannanotot.

Vihreä vaalibussi saapuu Uudellemaalle!

Vihreä bussikiertue saapuu Uudellemaalle, tervetuloa tapaamaan eduskuntavaaliehdokkaita! Ei muuta kuin silmä tarkkana bongailemaan missä bussi pysähtyy sinun paikkakunnallasi. Perjantai 10.4. Raasepori, 6.30-8.00, Juna-aseman parkkipaikka Inkoo, 10.00-11.30,...

Porkkala kansallispuistoksi vuonna 2017!

Pääsäismaanantaina järjestämämme patikkaretki Porkkalanniemelle oli menestys. Aurinko paistoi ja tyyni meri kimmelsi, kun noin 50 hengen joukolla tutustuimme keväiseen saaristoluontoon biologi Riku Cajanderin opastuksella. Lapset nauttivat tikkupullan paistosta ja...

Eeva Lahtinen: Terveellistä ruokaa luonnonmukaisesti

7.4. vietämme jälleen yhtä YK:n teemapäivää. Tällä kertaa vuorossa on Maailman terveyspäivä. Maailman terveyspäivää vietetään aina 7. huhtikuuta, joka on myös 1948 perustetun Maailman terveysjärjestön perustamispäivä. Joka vuosi valitaan Maailman terveyspäivälle oma...

Paula Nordström: Suojellaan Salpausselän lehdot ja pohjavedet

Lohjanharju, toiselta nimeltään Lohjanselkä on noin 200 km pitkä I Salpausselän osa, joka kulkee Hankoniemeltä aina Lahden länsipuolelle. Se jatkuu meren alla Hangosta länteen ja idässä aina Joensuuhun asti. Lohjanselän reunamuodostelma sai alkunsa noin 10 000 vuotta...

Johanna Karimäki: Suomelle uusi suunta

Suomen talous on vaikeassa tilanteessa: vienti ei vedä riittävästi, työttömyys pahenee eikä talous kasva. Velka on tuplaantunut kuudessa vuodessa 100 miljardiin euroon. Samalla uhkaa hiipivä deflaatio, mikä on pysäytettävä. Ajatus julkisen sektorin työntekijöiden...

Uudenmaan vihreiden vaalilehti verkossa

Uudenmaan vihreiden ensimmäinen omaa tuotantoa oleva eduskuntavaalilehti 'Vihreämpi Uusimaa' on ilmestynyt.  Kiitän piirin puolesta toimituskunnan jäseniä sisällön ideoinnista sekä tuottamisesta. Erityisesti haluan mainita lehden päätoimittaja Mari Kamajan,...

Oskari Sundström: Me ja ilmasto

Ilmasto muuttuu. Kyse ei ole siitä, että ilmaston lämpeneminen tapahtuisi esimerkiksi 20 vuoden päästä tai se olisi ongelma lapsenlapsillemme; se tapahtuu silmiemme edessä juuri nyt. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Dramaattisin esimerkki on jään väheneminen...

Siru Kauppinen: Kokoomuksen veroale ei auta

Taloushistoriaa tarkastelevassa Brookingsin tutkimuksessa ei ole  havaittu mitään tuloveroasteen ja pääomaveroasteen sekä talouskasvutrendin välillä. Itseasiassa korrelaatio on päinvastoin: mitä korkeampi on pääomatulojen veroaste, sitä suurempi on talouskasvu....

Anniina Kostilainen: Lautasmallin varjossa unohtuu ruuan laatu

Helsingin Sanomat uutisoi 9.3. näkyvästi espoolaisperheistä, jotka ovat ryhtyneet taistelemaan paremman kouluruuan puolesta. Helsingin Sanomien artikkelissa vanhempien huoli kumottiin lautasmalliin perustuen. Espoon ruokapalvelujen mukaan lapset saavat lautasmallin...

Inka Hopsu: Erilaiset perheet, samat tarpeet

Yhtä ainutta suomalaisen perheen mallia ei ole. On ydinperheitä, uusperheitä, eroperheitä, kahden kulttuurin perheitä, lapsellisia ja lapsettomia, sateenkaariperheitä ja niin edelleen. Perheitä yhdistää se, että kaikkia heitä kohdellaan tavalla tai toisella...

Vantaalainen Suvi Merikukka ehdolle eduskuntavaaleissa

Uudenmaan vihreät lähtevät eduskuntavaaleihin täydellä 35 ehdokkaan listalla. Kolmesta istuvasta kansanedustajasta jatkokautta tavoittelevat Jani Toivola sekä Johanna Karimäki. Vihreillä ei vanhojen puolueiden tapaan ole takanaan säätiörahaa tai varakkaita tukijoita....

Kansanedustaja Jani Toivola asettuu ehdolle Uudellamaalla

Kansanedustaja ja Vihreiden eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Jani Toivola kertoi tänään Helsingin Sanomien Kulmapöytä -ohjelmassa asettuvansa ehdolle kevään eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä. Aikaisemmin on uutisoitu, että Toivola olisi jättämässä...

Psykologi Aku Kopakkala ehdokkaaksi Uudellamaalla

Vahvasti paremman mielenterveystyön puolesta toiminut entinen Mehiläisen kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala on nimitetty Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan piiriin. Kopakkala on huolissaan suomalaisen terveydenhuollon nykytilasta. Vuosittain...

Uudenmaan vihreät hakee toimitussihteeriä

UUDENMAAN VIHREÄT HAKEE TOIMITUSSIHTEERIÄ Haluatko olla mukana tekemässä yhteistä vihreää projektia ja hakemassa eduskuntavaalivoittoa? Tule mukaan tekemään Uudenmaan Vihreiden vaalilehteä! Haemme TOIMITUSSIHTEERIÄ huolehtimaan lehden kokonaisprojektista. Olet...

Oskari Sundström: Väkivallan kiusaus

Tarkoitukseni oli kirjoittaa yrittäjyydestä, asenteesta ja niiden  tärkeydestä yhteiskunnalle. Pariisin terroristi-iskun jälkeen nämä sanat tuntuvat latteilta. Tärkeiltä, mutta toissijaisilta. Toissijaisilta, kun kyseessä ovat ihmishenget. Charlie Hebdo -lehteen iskun...

Puheenjohtajan joulutervehdys

Hyviä pyhiä ja iloista uutta vuotta! Vuoden loppupuoli on monille rauhoittumisen, levon ja loman aikaa uskonnoista ja tavoista riippumatta. Kulunut vuosi on ollut Uudenmaan Vihreiden toiminnassa vilkas ja vauhti vain kiihtyy kohti seuraavan kevään eduskuntavaaleja....