Etelä-Suomen maakunnat ottivat torstaina maakuntahallitusten yhteiskokouksessaan Lahdessa kantaa E18-moottoritien pikaisen rakentamisen puolesta. Maakuntien vihreät tähdensivät tarvetta kehittää raideliikennettä erityisesti tavaraliikenteen siirtämiseksi pois maanteiltä. Maakuntien yhteiskannanottoon lisättiinkin keskustelun jälkeen maininta, jonka mukaan eduskunnassa keväällä 2008 käsiteltävän liikennepoliittisen selonteon yhteydessä tulee selvittää raideliikenteen parempaa hyödyntämistä tavaraliikenteessä.

– Moottoritie ei poista Vaalimaan rekkajonoja, vaan ongelmat löytyvät rajalta. On vaarana, että uusi tie päinvastoin lisäisi raskaan liikenteen määrää esimerkiksi kehä III:lla, toteaa uusimaalainen maakuntahallituksen jäsen Anna-Stiina Lundqvist.
Usein perustellaan, että tieliikenne on tavarantoimittajien mielestä ylivertaista raidekuljetuksiin verrattuna. Eri kuljetustapojen suosituimmuuteen on kuitenkin helppo vaikuttaa: esimerkiksi vielä tällä vaalikaudella käyttöön otettavaksi kaavaillut tiemaksut ovat oiva keino kysynnän ohjailussa. Vihreät uskovat myös, että lisääntyneen raideliikenteen mahdollisesti aiheuttamat kapasiteettiongelmat Venäjän puolella ovat ratkaistavissa rajat ylittävällä yhteistyöllä.

– Liikennerahojen kohdentaminen suuressa mittakaavassa vain moottoritiehankkeisiin heikentää esimerkiksi Helsingistä itään suuntautuvan HELI-radan toteutuksen edellytyksiä, päättää Outi Ugas Itä-Uudeltamaalta.

Lisätietoja:
Merja Hermonen, p. 050 5980743
Outi Ugas, p. 040 4114541