Uudenmaan Vihreät vaativat Tammisaaren synnytysosaston jatkosta tehtävän päätöksen lykkäämistä. Vuosille 2012-2014 ajoittuva Naistenklinikan remontti tulee ruuhkauttamaan pääkaupunkiseudun muut synnytyssairaalat jo ilman Tammisaaren synnyttäjiä. Päätöksenteon lykkäämisen puolesta puhuvat myös puutteet elokuussa valmistuneessa HUS:n synnytystoimintaa selvittäneen työryhmän raportissa.
– Pääkaupunkiseudun synnytyssairaaloissa on jo nyt ruuhkahuippujen aikana jouduttu turvautumaan vuoteisiin käytävillä. Jos Tammisaaren synnytystoiminta päätettäisiin lakkauttaa ennen Naistenklinikan remonttia, tietäisi se Naistenklinikan synnytysten lisäksi Tammisaaren potilaiden kasautumista Kätilöopistolle ja Jorviin, toteaa Uudenmaan Vihreiden varapuheenjohtaja Kristian von Essen.
Aikalisä mahdollistaisi myös perusteellisemman selvityksen, jossa huomioitaisiin esimerkiksi äitiyspoliklinikkapotilaiden hoito Tammisaaren mahdollisen sulkemisen jälkeen, lastenosaston potilaiden hoitopaikka jatkossa ja potilaiden kuljetuksesta aiheutuvat kustannukset ja riskit.
– Työryhmäraportissa ei huomioida kokonaiskustannuksia eikä arvioida laatua. Ennen lopullisten ratkaisujen tekemistä tulee myös selvittää ruotsinkielisten synnytyspalvelujen turvaaminen. Eikä pidä unohtaa sitä tietotaidon määrää, joka menee hukkaan, jos henkilökunta ei siirry töihin HYKS-sairaaloihin, muistuttaa von Essen.
Lisätietoja:
Kristian von Essen
Uudenmaan Vihreiden varapuheenjohtaja
p. 050 5092543
Veera Lampi
Uudenmaan Vihreiden toiminnanjohtaja
p. 045 1242818