Uudenmaan Vihreät nimesivät kansanedustajaehdokkaita
Uudenmaan Vihreät ry, Uudenmaan vaalipiirin vihreä piirijärjestö, nimesi ylimääräisessä kokouksessaan kaksi kansanedustajaehdokasta vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Valituiksi tulivat Anniina Kostilainen (Vantaa) sekä Fredrik ‘Fredu’ Sirviö (Espoo). Jo aiemmin ehdolle on nimetty kansanedustaja Johanna Karimäki (Espoo).
Aiemminkin ehdolla olleen kokeneen vantaalaisen poliitikon Anniina Kostilaisen kampanjassa tulevat näkymään biotalouden mahdollisuudet
– Eduskuntavaalit ovat hyvä paikka käydä keskustelua Suomen talouden tilasta. Suomen on ryhdyttävä kaikin voimin panostamaan biotalouteen ja haettava sitä kautta kestävää talouskasvua, painottaa Kostilainen.
Ensimmäisissä vaaleissaan ehdolla oleva Fredrik ‘Fredu’ Sirviö on tullut tutuksi muun muassa Muoviton syyskuu – kampanjan sekä safkatutka.fi – sivuston perustajana.
– Olen kiitollinen mahdollisuudesta asettua Vihreiden ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2015. Tämä askel on luonnollinen jatkumo työlleni rakentaa puhtaampaa, terveempää, inspiroivaa ja mahdollisuuksia tarjoavaa hyvinvointivaltiota, tiivistää Sirviö.
Kansanedustaja Johanna Karimäki on eduskunnassa keskittynyt talous- ja energiapolitiikkakysymyksiin talousvaliokunnassa sekä valtionvarainvaliokunnassa.
– Heikompiosaisten asia on lähellä sydäntäni sekä lasten ja nuorten asema kuten harrastukset ja työllisyys, jotka liittyvät vahvasti syrjäytymisen ehkäisyyn. Koen tärkeäksi myös vammaisten ihmisoikeuksien ja palvelujen edistämisen. Keskeisiä syitä olla mukana vihreässä politiikassa minulle ovat tasa-arvon ajaminen, luonnon monimuotoisuus sekä ilmastonmuutoksen torjunta ja sitä kautta hyvän elämän edellytysten jättäminen jälkipolville, kertoo Karimäki tavoitteistaan.
Lauantain valintojen jälkeen Uudenmaan vihreät ovat valinneet 25 ehdokasta kevään eduskuntavaaleihin.
Lisätietoja:
Hanna Kalanne
Uudenmaan vihreiden puheenjohtaja
0415015944