Jocke_lahikuvaVälillä se on huvittavaa, aika usein ärsyttävää, harvoin se suututtaa.

Kaikki mikä rajoittaa jonkun elämää on joidenkin mielestä vihreitten vika. ”Senkin viherpiipertäjä”, ”Kallion viher-vasemmistolainen”, ”kokoomuksen juoksupoika”. Ja niin edespäin.

Vihreät ei ole vihreitä syyttäville niinkään syntipukki kuin ”hyvä vihollinen”. Tämän termin minulle opetti aikoinaan sosiologi Kettil Bruun. Olin silloin sivarina Pohjoismaiden alkoholi- ja huumetutkimuslautakunnassa. Bruun oli minun pomoni.

Nykyään tiedän, että hyvä vihollinen on osuva sanonta. Hyviä vihollisia voi nähdä monessa asiassa.

Hyvä vihollinen on taho, jonka voi nimetä ulkopuolelta. Hyviä vihollisia on aina ollut. Usein tuhoisin seurauksin. ”Noidat”, ”vääräuskoiset”, ”juutalaiset”, ”neekerit”, ”kommarit” ja ”kapitalistit” vain muutamina esimerkkeinä.

Hyvää vihollista voi syyttää yhteiskunnan perusteiden tuhoajaksi. Nyky-yhteiskunnassa tällaisia voivat olla esimerkiksi ”homot”, ”narkkarit”, ”sossupummit”, ”ryssät” tai ”somalit”.

Hyvän vihollisen ihminen tarvitsee silloin kun olo on epävarma. Hän kysyy itseltään: ”olenko sittenkään oikeassa”? Hän vakuuttelee itselleen: ”Kaikki muutkin uskovat näin, eikö vain”.  Silti hän epäilee, että saattaakin olla väärässä. Silloin on helpompi lyöttäytyä yhteen niiden kanssa jotka ajattelevat samalla tavalla. Ja löytää syyllinen muualta kuin itsestään.

Hyvä vihollinen on joku, jota et itse tunne. Hyvä vihollinen ei voi olla oma äiti, duunikaveri tai hyvä ystävä, koska he voisivat väittää vastaan. Epävarma tunne ei häviäisikään. Hyvä vihollinen on epämääräinen eikä siten ”hypi heti silmille”. Nimenomaan se tekee vihollisesta hyvän.

Voidaanko vihreät laittaa samaan riviin ylläolevien hyvien vihollisten kanssa? Mielestäni voidaan, ja pitääkin laittaa. Koska nimenomaan hyvät viholliset voivat todella saada muutosta aikaan. Todistamalla, että olemme oikeassa, että toisten ennakkoluulot ja pelot ovat aiheettomia, pystymme muuttamaan maailmaa.

Ennakkoluulon puhkaiseminen voi nimittäin olla yllättävän helppoa. Esimerkiksi Berliinin muurin murtuminen yhden yön aikana murti myös myytin hyvästä vihollisesta. Yhtäkkiä kapitalisteista, hyvistä vihollisista, tulikin itäsaksalaisille maanmiehiä. Ja itäsaksalaisista ”kommareista” tuli länsisaksalaisten maanmiehiä. Toisenlainen, avoimempi yhteiskunta olikin mahdollinen.

Meillä vihreillä on mahdollisuus ja velvollisuus nousta seisomaan ja sanoa asiat julki. Puhkaista myyttejä ja uskomuksia ja näyttää, että asiat voi nähdä toisinkin.

Tätä sanotaan politiikaksi.

Jocke Lybeck

Porvoolainen vihreä kansanedustajaehdokas

Ylpeä hyvä vihollinen ainakin näissä asioissa: ”vihreä”, ”hurri”, ”sivari”. Ja ennenkaikkea ”vaikeasti määriteltävä yltiöoptimistinen tyyppi”.