Uudenmaan vihreiden kevätkokouksessa linjattiin piirin tavoitteita tulevaa puoluekokousta silmälläpitäen. Varapuheenjohtajakisassa enemmistö kannatti kevään vaaleissa varakansanedustajaksi päässyttä Inka Hopsua. Toisena ehdokkaana piiri esittää Saara Hyrkköä.
-”Olen kiitollinen saamastani tuesta ja haluan olla tekemässä Vihreistä kaiken ikäisten ja koko maan puolueen. Nuorten ja perheiden asioiden rinnalla meidän tulee löytää ratkaisut ikäihmisten ja vanhustenhoidon kysymyksiin. Myös Uudenmaan profiilia puolueen sisällä on syytä nostaa”, kertoo Hopsu.
-“Inka Hopsu on vahva vaikuttaja ja ymmärtää hyvin puolueen valtakunnalliset haasteet. Olen iloinen voidessamme esittää häntä puolueen johtoon”, toteaa piirin puheenjohtaja Hanna Kalanne.
Puoluehallituksessa vaikuttaminen kiinnosti kuutta ehdokasta. Näistä eniten kannatusta saivat Hanna Kalanne sekä järvenpääläinen piirihallituksen varapuheenjohtaja Tiia Lintula. Puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajaksi eniten kannatusta sai vantaalainen piirihallituksen jäsen ja kokenut vihreä vaikuttaja Jouni Vauhkonen.
Puoluevaltuuskunnan paikoille halukkaita oli ennätysmäärä – 21 ehdokasta eri puolilta Uuttamaata.
-“Piireiltä toivottiin paljon erilaisia edustajia ja mielestäni meillä on nyt tasapainoinen ehdokaskaarti laajalti puolueen eri luottamustehtäviin”, jatkaa Kalanne.
Puoluekokouksessa on katkolla myös puoluesihteerin toimi, mutta kokousajankohtaan mennessä siihen ei ollut haastajia tarjolla. Uudeltamaalta ei lähdetty myöskään haastamaan puolueen istuvaa puheenjohtajaa Ville Niinistöä. Varsinaiset valinnat tekee kesäkuun 5-7. Oulussa kokoontuva puoluekokous.