Kellokosken sairaalan lakkauttaminen on surullista ja luonnollisesti ristiriitaisia tunteita herättävä päätös. Se on hieno sairaala upeine ympäristöineen, henkilökunta on osaavaa ja monet psykiatrian innovaatiot on otettu siellä käyttöön ensimmäisenä Suomessa.
Aika on kuitenkin ajamassa Kellokosken sairaalan ohi. Isot maaseutumielisairaalat, joissa potilailla on ihmissuhteita lähinnä toisiin potilaisiin ja henkilökuntaan, eivät ole tätä päivää. Moderni psykiatrinen hoitoyksikkö ei ole oma yhteisönsä vaan keskellä muuta ihmisyhteisöä.
Psykiatrinen sairaalahoito on muuttunut merkittävästi viime vuosikymmeninä. Sairaalahoitoa on kaikkialla maailmassa ajettu alas ja avohoitoa on pyritty kehittämään. Kaikessa ei ole onnistuttu, mutta meillä olemassa olevat päiväsairaalat, akuuttitiimit ja yksiköt, joihin voi saada yhteyden mihin vuorokaudenaikaan tahansa kertovat hoidon olevan menossa potilaslähtöiseen ja inhimilliseen suuntaan. Helsingin entistä vahvempi päihde- ja mielenterveystyön integraatio on myös yksi esimerkki paremmasta hoidosta. Avohoitopainotteiseen suuntaukseen tullaan jatkossa panostamaan entistä vahvemmin ja myös HUS:ssa on tähän konkreettiset jatkosuunnitelmat olemassa.
Painopisteen muuttuessa avohoitoon ovat sairaalahoitoa tarvitsevat psykiatriset potilaat entistä sairaampia. Akuutissa vaiheessa ulkoista ympäristöä tärkeämpiä ovat osaava henkilökunta ja turvallinen hoitoympäristö. Myös omaisten mahdollisuus osallistua hoitoon on tärkeää, jolloin myös välimatkoilla on merkitystä.
Kellokoskelta tullaan siirtämään toimintaa Helsingissä sijaitsevaan psykiatriakeskuksen tiloihin (Kivelän ja Hesperian sairaaloihin). Sairaalahoitoa tarvitsevat potilaat tulevat saamaan hyvää hoitoa sielläkin. Kuntouttava ja potilasta tukeva avohoito on mahdollista muuallakin kuin Kellokoskella, joten toimintapaikan muutos ei tarkoita potilaiden jättämistä heitteille.
Tässä on myös se etu, että ollaan lähempänä ns. somaattista hoitoa, toisin sanoen muiden sairauksien hoidon järjestäminen on helpompaa. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että psykiatristen potilaiden muiden sairauksien hoito on usein retuperällä johtuen mm. näihin sairauksiin liittyvästä stigmasta. Psykiatrian siirtyminen osaksi muuta terveydenhoitoa voi vähentää tätä.
On todella toivottavaa, että Kellokosken osaava henkilökunta ja monet erinomaiset hoitokäytännöt siirtyvät uusiin yksikköihin – osalle henkilökunnasta tietysti työmatka pitenee ja osa hakeutunee siksi muualle töihin. Erityisesti henkilökunnalle Kellokoski onkin ollut hieno työpaikka ja se on tarjonnut paljon työtä myös lähiseudun asukkaille.
Kellokosken ylläpitäminen sairaalana tarvittavine investointeineen tulisi kuitenkin kovin kalliiksi. Sairaalahoidon tarpeen vähentyessä ei kaikkea siellä olevaa osastokapasiteettia tulla jatkossa tarvitsemaan, ja osa tiloista on sisäilmaongelmien vuoksi myös terveysriski. On järkevää tehdä hallittuja rakenteellisia muutoksia ja satsata voimavaroja osaavaan henkilökuntaan ja uusiin hoitokäytäntöihin seinien sijasta. Tästä syystä myös Vihreät ovat olleet kannattamassa Kellokosken sairaalan lopettamista, vaikka päätös on vaikea.
Rauhallista, viihtyisää ja kuntouttavaa ympäristöä tarvitaan erityisesti asumispalveluissa, ja tässä on toki kehittämisen varaa. Tarvitsemme enemmän tukiasuntoja, jotta pitkäaikaisesti psyykkisesti sairaat ihmiset voivat asua muualla kuin sairaalassa. Sekä kroonista skitsofreniaa sairastavia että kriminaalipotilaita voisi hoitaa sairaalaa kevyemmissä hoitopaikoissa.
Tulevaisuudessa Kellokosken alueelle voisikin esimerkiksi sijoittaa asumispalveluita sekä muita kuntoutus- ja virkistyspalveluita, jotka palvelisivat erilaisia vammais- ja potilasryhmiä sekä alueen asukkaita.
Suzan Ikävalko, HUS hallituksen jäsen
Kati Juva, Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta
Maria Ohisalo, HUS hallituksen jäsen
Jari Oksanen, HUS hallituksen jäsen