Illan teema oli ilmeisesti mitä ajankohtaisin, kun sekä Helsingin Sanomat että Huvudstadsbladet on viime aikoina uutisoinut asiasta ahkerasti ja keskustelua paikanpäällä riitti.
Keskustelun aiheesta tekee minusta haastavaksi se, ettei meillä ole yhteistä käsitystä siitä, mitä kaksikielisellä koululla (tässä yhteydessä suomi-ruotsi) tavoitellaan. Tavoitteesta nimittäin riippuu opetuksen järjestämistapa ja sen pohjalta yhteisestä koulusta mahdollisesti saatavat hyödyt tai sen aiheuttamat haitat.
Kirkkonummella suomen- ja ruotsinkielisten koulujen yhdistämisestä on keskusteltu lähinnä talouden tasapainottamisen näkökulmasta. Oppilashintaa kieliryhmittäin selvittäneen työryhmän raportista kuitenkin selviää, etteivät kustannuserot – luonnollisestikaan – johdu kielestä vaan palveluiden järjestämistavasta (kh 10.10.11).
Yhteisessä koulussa voidaan tehokkuutta parantaa tiettyjen tilojen yhteiskäytöllä, mutta vastaavanlaista tilojen hyötymaksimointia voidaan saada aikaan myös esimerkiksi rakentamalla oppimiskeskuksia, joissa varhaiskasvatus ja opetus yhdistetään saman katon alle. Ratkaisevinta on keskittää palveluita sen verran, että erittäin pienistä ja haavoittuvista yksiköistä päästään eroon. Keskittäminen lisää mahdollisuuksia henkilöstöresurssien joustavaan käyttöön, mistä seuraa myös taloudellisia säästöjä.
Näin siis jos asiaa katsotaan puhtaasti tehokkuusajattelun näkökulmasta. Kun rahaa on niukasti ja tarpeita valtavasti niin säästöjä on luonnollisesti etsittävä. Lapsiin satsatun panoksen tuloksellisuutta ei kuitenkaan voida mitata tänään vaan se näkyy vasta tulevaisuudessa. Siksi meidän tulisikin minusta mieluummin pohtia, kuinka me voimme parantaa kaikkien lapsien mahdollisuuksia oppimiseen, kehittää opetusta ja sen laatua? Tasa-arvoa opetuksessa ei ole se, että kaikki saavat saman vaan että jokainen oppilas saa sen, mitä itse tarvitsee.
Ruotsinkielisille oppilaille yksi tärkeä laatutekijä on saada koulun arjessa elää ympäristössä, jossa voi täysin käyttää omaa kieltään. Se on tarpeen kokonaisvaltaisen kielellisen kehityksen ja oman identiteetin luomisen vuoksi. Aivan vastaava laatutekijä se on myös suomenkielisissä kouluissa. Sen toteuttaminen niissä vain on huomattavasti helpompaa kun koko ympäristö tukee sitä.
Ennen kuin nykyinen järjestelmä erillisistä kouluista romutetaan, toivon meidän määrittelevän tavoitteet yhteiselle koululle, pohtivan tavoitteeseen pääsyyn vaadittavat keinot ja myös analysoivan siitä saatavat hyödyt ja haitat niin yksittäisen oppilaan kun suomenruotsalaisuudenkin näkökulmasta. Toimiva kaksikielisyys on rikkaus ja toimenpiteet oppilaiden kielitaidon lisäämiseksi kannatettavia. Niitä ei kuitenkaan voida tehdä vähemmistön oikeuksia kaventamalla.
Outi Saloranta-Eriksson
Ruotsinkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja, Kirkkonummi