Asun Tampereen Pispalassa, joka on hyvä esimerkki siitä, miten ihmiset
voivat itse vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä.
Pispala on tunnelmallinen puutalokaupunginosa kahden järven välisellä
harjulla. Reilut sata vuotta sitten Tampereen tehtaiden työläiset
alkoivat ostaa sieltä halpaa tonttimaata ja rakentaa taloja, joita
kirjailija Lauri Viita myöhemmin kuvasi ’Luojan palikkaleikiksi’.
1960-luvulla kaupungin ensimmäinen yleiskaava visioi puu-Pispalan
hävittämistä ja moottoritien rakentamista järven poikki Nokialta
Tampereen keskustaan. Päättäjät halveksivat köyhää Pispalaa.
Pispalalaiset alkoivat puolustaa kotiseutuaan ja talojaan. Perustettiin
kaksikin yhdistystä, kulttuuriyhdistys Moreeni ja Asukasyhdistys. Alueen
halpoihin vuokrataloihin muuttaneita opiskelijoita tuli mukaan.
Vuosikymmenien varrella on hävitty yhtä ja toista, mutta Pispala on
edelleen puutaloalue ja nyt sen kulttuurihistoriallinen arvo on
tunnustettu. Siellä toimii edelleen Tampereen vanhin yleinen sauna,
vaikka sen tontti oli vuosikymmenet asemakaavassa parkkipaikka.
Pispalalaisten kasvimaat Pyhäjärven rannassa, joille on suunniteltu
milloin virastoja, milloin rivitaloja, ovat edelleen kesäinen keidas
asukkaille ja vähän kauempaakin tuleville.
Vastaavia esimerkkejä voi kertoa vaikka kuinka monilta paikkakunnilta.
Äskettäin julkistettiin uusi kirja ’Helsinki Beyond Dreams’, jossa
kerrotaan siitä, miten helsinkiläiset ovat alkaneet käyttää kaupunkiaan
uusilla tavoilla, joita voisi kuvata vaikka jokamiehenoikeuksien
soveltamiseksi kaupunkiympäristössä.
On alettu viljellä syötäviä kasveja ja kukkia siirrettävissä
viljelylaareissa ja säkeissä joutomailla ja käytöstä poistettujen
satamaterminaalien lastaussilloilla. Tyhjentyneitä teollisuustiloja on
otettu erilaisiin luoviin tilapäiskäyttöihin. On perustettu tilapäisiä
ravintoloita, päiväksi ravintolapäivänä, tai kesäksi aurinkoenergialla
toimiva ravintola entiseen satamaan. Isoäidit Karhupuiston ympärillä
istuttavat puistoon kukkia ja hoitavat niitä. Taitelijat kehittävät
tapoja jättää kaupunkikuvaan viestejä, jotka eivät turmele mitään,
esimerkiksi kirjoittamalla tekstin pujottamalla syksyn lehtiä
verkkoaidan silmukoihin. Tuoretta leipää kaipaava maahanmuuttaja rakensi
netistä kerätyn talkooväen avulla ulos julkiselle paikalla uunin
yhteiskäyttöön.
Suora toiminta oman elinympäristön muuttamiseksi paremmaksi on
kansalaisvaikuttamisen yksi taso. Toisia kansalaisvaikuttamisen tasoja
ovat vaikuttaminen kunnan, valtion ja EU:n päätöksiin.
Tosin ei näiden välillä voi tehdä tiukkaa eroa.
1990-luvun lopulla (silloisen vihreän ympäristöministeri Pekka Haaviston
johdolla) uusittu maankäyttö- ja rakennuslaki velvoittaa kunnat ottamaan
kuntalaiset mukaan kaupungin suunnitteluun, uusien kaavojen
valmisteluun. Tämä on yhtä hyvin vaikuttamista omaan välittömään
elinympäristöön kuin kunnallista vaikuttamista.
Sekä Suomessa että EU:ssa ovat äskettäin tulleet voimaan uudet lait
kansalaisaloitteesta. Suomen uudessa perustuslaissa kansalaisten
aloiteoikeus on vahvempi, 50 000 äänioikeutetun kansalaisen
allekirjoittama lakialoite menee eduskunnan käsittelyyn.
EU:n uusi perussopimus mahdollistaa sen, että miljoona EU-kansalaista
voi tehdä aloitteen asiasta, joka kuuluu EU:n toimivaltaan. Aloite ei
kuitenkaan mene suoraan parlamentin ja ministerineuvoston käsittelyyn,
vaan komissio harkitsee, ryhtyykö se aloitteen pohjalta toimiin.
Miljoona allekirjoitusta yhdestä maasta ei vielä riitä, allekirjoituksia
pitää olla vähintään neljäsosasta EU-maita eli nykyisellään 7 maasta.
Sekään ei riitä että 6 maasta on yksi nimi ja loput yhdestä maasta.
Kustakin maasta pitää olla vähimmäismäärä kansalaisia mukana. Suomen
osalta vähimmäismäärä on 9750.
Sekä EU:ssa että Suomessa kansalaisten lakialoitteiden mahdollistaminen
on uusi asia ja on mielenkiintoista nähdä, mitä aloiteoikeus tuo tullessaan.
Äskettäin sattui silmiini uutinen, jossa varoitettiin siitä, että
yrityksiä edustavat lobbausjärjestöt hiovat kynsiään käyttääkseen
kansalaisaloitetta omiin tarkoitusperiinsä. Tämä on kyllä laissa
nimenomaisesti kielletty, mutta aika näyttää miten käy.
EU-tasolla pahin vaikuttamisvinouma onkin mielestäni siinä, miten suuri
vaikutusvalta bisneslobbareilla on päätöksiin. Brysselissä on
päätoimisia ammattilobbareita ainakin seitsemän kertaa enemmän kuin
meppejä. Jotkut heistä edustavat esimerkiksi ammattiliittoja, ympäristö-
ja kuluttajajärjestöjä ja vastaavia. Mutta ylivoimainen valtaosa edustaa
yrityksiä ja niiden järjestöjä.
Meppinä olenkin oppinut, että aina kun komissio tekee lakiehdotuksen,
joka millään tavalla liippaa jonkin teollisuus- tai bisnesalan etuja,
alan lobbarit lähtevät välittömästi liikkeelle puhuakseen meppejä
puolelleen.
Kun esillä ovat elintarvikepakkausmerkinnät, karkki- ja
elintarviketeollisuuden jättifirmat tekevät parhaansa, ettei pakkauksiin
tulisi selkokielisiä merkintöjä kalori-, rasva-, suola- ja
sokeripitoisuudesta. Kun käsitellään autojen päästö- tai melurajoja,
autoteollisuuden lobbarit kiertävät kertomassa, että tiukemmat rajat
tappaisivat autoteollisuuden Euroopassa.
Toki teollisuuden edustajilla on oikeus tuoda näkemyksensä päättäjien
tietoon. Mutta raha ei saisi ratkaista vaikuttamista.
Europarlamentaarikko Satu Hassin (vihr.) Elävien poliitikkojen illassa Karjaalla 16.4. pitämään puheenvuoroon liittyvä blogikirjoitus.