Hei, olen Joona Myllärniemi ja toimin varajäsenenä Uudenmaanvihreiden hallituksessa. Tullessani valituksi hallitukseen asuin vielä Espoossa, mutta helmikuussa muutin opintojeni perässä Helsingin Viikkiin. Täällä pääkaupungin urbaanissa ympäristössä opiskelen Ympäristömuutosta ja –politiikkaa Helsingin Yliopistossa.
Vihreissä olen ollut mukana jo reilut kolme vuotta, jonka aikana olen ehtinyt toimia Espoon Vihreät Nuoret ja Opiskelijat ry:n puheenjohtajana, Espoon Vihreiden hallituksen jäsenenä ja nykyään kuulun myös Helsingin Yliopiston Vihreisiin. On hienoa huomata, kuinka hyvin yhteistyötä tehdään Vihreissä yhdistyksissä ja on ollut ilo olla siinä mukana.
Uudenmaanvihreiden hallituksessa olen ehtinyt olla varajäsenenä nyt tämän alkuvuoden, joten olen siis suhteellisen tuore lisäys hallitukseen. Toivonkin pystyväni tuomaan hallitustoimintaan mukaan tuoretta näkökulmaa ja sitä osaamista ympäristöalalta, mitä olen opinnoissani saanut. Lisäksi haluaisin vahvistaa entisestään yhteistyötä eri yhdistysten välillä, sillä uskon että yhdessä jaksaa paremmin.
Joona Myllärniemi
UUVI:n hallituksen varajäsen