Lasten oikeuksien päivää vietetään 20.11. Päivää vietetään lasten oikeuksien julistuksen ja sopimuksen vuosipäivänä. Lasten oikeuksien sopimus on ollut merkittävä tekijä lapsia koskevassa lainsäädännössä myös Suomessa.
Suomeen on tietoisesti rakennettu hyvinvointia lapsille ja kiinnitetty huomiota lasten palveluihin. Kuitenkin viime aikoina on tätä perustaa nakerrettu hiljalleen heikentämällä lapsen saamia palveluita.
Hallitus on leikannut lapsilta. Varhaiskasvastuksessa luovuttiin subjektiivisesta päivähoidosta ja koulutuksesta leikataan enemmän kuin koskaan. Leikkaukset osuvat suurimmin kaikkein heikoimpiin. Kouluissa resurssipula aiheuttaa karsimista tukipalveluista. Jos lapsi ei pärjää kuten muut, ei ole ketään ottamassa koppia ja antamassa tukea. Päivähoidossa on keskitytty siihen, saavatko vanhemmat viedä lapsensa päivähoitoon. Enemmän tulisi puhua lapsen oikeuksista varhaiskasvatukseen. Hiljalleen rakennamme lasten luokkayhteiskuntaa kun työttömien ja sairaiden lapset tarhataan omiin ryhmiin ja lapset saavat palveluita vanhempien sosioekonomisen aseman, ei oman tarpeensa mukaisesti.
Lastensuojelu on ollut kriisissä jo pitkään. Erityistä suojelua tarvitsevat lapset jäävät pahimmassa tapauksessa ilman apua. Muuttunut kelpoisuusehtolaki lastensuojelun sosiaalityön sijaisuuksiin aiheuttaa vuoden alussa suuren tyhjiön. Vantaalla tämä tarkoittaa, että 10% sosiaalityöntekijöiden vakansseista tyhjenee jo ennestään täyttämättömien virkojen rinnalle kun edellisiäkään avonaisia virkoja ei olla saatu täytettyä. Nyt olisi kiireellisesti mietittävä rakenteellisia ratkaisuja jatkuvaan pulaan sosiaalityöntekijöistä. Resurssipula niin työntekijöissä kuin rahassa on valtava.
Lasten oikeuksien sopimus edellyttää meitä huolehtimaan niistä, jotka tarvitsevat erityistä huolenpitoa ja suojelua. Sopimus edellyttää myös kaikkien lasten tasa-arvoista kohtelua syntyperästä huolimatta. Ensi keväänä valitaan kuntiin uudet päättäjät. Nämä tulevat valtuutetut ovat etulinjassa päättämässä niistä palveluista, joita kunta lapsilleen tarjoaa. Päätöksiä tehdessä tulisi aina tehdä lapsivaikutusten arviointia – arviointia siitä, miten tulevat päätökset vaikuttavat lapsiin. Haluan olla mukana tekemässä hyviä päätöksiä, hyviä päätöksiä lapsen näkökulmasta!
Aurinkoista syksyä toivottaa,
Eve Rämö
Kirjoittaja on Uudenmaan Vihreiden hallituksen jäsen.