Uudenmaan Vihreät ry:n kevätkokouksessa valittiin yhteensä 13 ehdokasta vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Kansanedustajat Tiina Elo, Inka Hopsu, Saara Hyrkkö ja Noora Koponen asettuvat uudelleen ehdolle. Lisäksi mukana on Uudenmaan alueen vihreitä kärkinimiä useista kunnista.
Kansanedustaja ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri (ympäristönsuojelu) Tiina Elo on päättänyt lähteä uudelleen ehdolle, koska haluaa jatkaa työtä kestävän tulevaisuuden puolesta. “Joudumme ratkomaan aikamme vakavia kestävyyskriisejä, luontokatoa ja ilmastonmuutosta samaan aikaan kun turvallisuutemme on järkkynyt ensin pandemian ja nyt sodan takia. Tässä maailman ajassa on tärkeää huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja samaan aikaan varmistaa, että teemme riittävästi, jotta maapallo säilyy elinkelpoisena myös tuleville sukupolville.”
Kansanedustaja ja opettaja Inka Hopsu kantaa huolta koulutuksesta, ja haluaa jatkaa tätä työtä myös tulevalla kaudella: “Näen todella tarpeelliseksi jatkaa lasten, nuorten ja koulutuksen puolustamista eduskunnassa. Ikääntyvän väestön sote-palveluita on pyritty turvaamaan niin rahoituksen kuin mitoitusten osalta, koulutuksen ja lasten ja nuorten hyvinvointipalveluiden osalta pitää pystyä säätämään vastaavat. Nuoret ovat maamme tulevaisuus, josta pitää huolehtia” hän painottaa.
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja diplomi-insinööri Saara Hyrkkö hakee myös jatkokautta, ja katsoo, että “Suomessa tarvitaan vahvaa tulevaisuuspolitiikkaa. Meidän on huolehdittava varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja tieteen rahoituksesta, palautettava nuorten hyvinvointi vähintään koronapandemiaa edeltävälle tasolle ja tuettava perheiden jaksamista nykyistä paremmin. Maailman myllerryksen keskellä liekki tehdä työtä tasa-arvoisen ja turvallisen maailman puolesta roihuaa entistä kovemmin.”
“Euroopan radikaalisti muuttuneen turvallisuustilanteen myötä lasten oikeuksien ja turvallisen tulevaisuuden turvaaminen on saanut uuden, syvemmän merkityksen. Meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että Suomi on jatkossakin demokraattinen ja vapaa maa, jossa lapset ja nuoret saavat kasvaa turvassa. Teemani “erityisesti lapset” muistuttaa siitä, ketkä ovat tulevaisuutemme ja kenen vuoksi politiikkaa erityisesti tehdään” perustelee kansanedustaja ja fysioterapeutti Noora Koponen ehdokkuuttaan jatkokaudelle.
Ehdolle asetettiin lisäksi kunnanvaltuutettu ja toimitusjohtaja Outi Huusko Tuusulasta, alue- ja kaupunginvaltuutettu, eläintenkouluttaja Tuire Kaimio Vantaalta, alue- ja kaupunginvaltuutettu, viestintäalan yrittäjä Markus Myllyniemi Kirkkonummelta, alue- ja kaupunginvaltuutettu, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja Peppi Seppälä Espoosta, aluevaltuutettu ja ympäristötieteiden opiskelija Tia Seppänen Vantaalta, alue- ja kaupunginvaltuutettu, sote-hallintotieteilijä Eva Tawasoli Vantaalta sekä kaupunginvaltuutettu, projektipäällikkö Mikko Viilo Vantaalta.
Uudenmaan Vihreät valitsi myös kaksi ehdokasta, jotka eivät ole vielä julkisia. Uudenmaan Vihreät tulee nimeämään eduskuntavaaleihin 2023 täyden listan. Seuraavan kerran ehdokkaita nimetään kesäkuussa.
Lisätietoja:
Oskari Sundström, toiminnanjohtaja
oskari.sundstrom@vihreat.fi
045 124 2818