Uudenmaan Vihreät ry valitsi sääntömääräisessä syyskokouksessa 14.12. kaksi uutta ehdokasta vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Ehdolle asetettiin toimittaja Jarmo Pasanen Lohjalta. Toinen nimetty ehdokas ei ole vielä julkinen.

Pasanen toimi Lohjan kaupunginvaltuutettuna ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana vuosina 2009-2012. Pasanen toimi samalla kaudella myös Uudenmaan maakuntavaltuutettuna ja vuonna 2020 Vihreä liitto valitsi hänet vuoden valtakunnalliseksi vihreäksi järjestöaktiiviksi.

“Lähden kampanjoimaan ennen kaikkea luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen, ilmastonmuutoksen hillinnän ja luonnonvarojen kestävän käytön puolesta. Vaikka näistä asioista puhutaan jatkuvasti, teot ovat jääneet vähäisiksi. Talous on sovitettava ekologisen kantokyvyn raameihin tai tulevilla sukupolvilla ei ole taloutta sen enempää kuin luontoakaan”, Pasanen sanoo.

Yhteensä Uudenmaan Vihreät on nyt nimennyt 30 ehdokasta. Uudenmaan Vihreät tulee nimeämään eduskuntavaaleihin 2023 täyden listan. Vihreät haastaa Kokoomuksen ja SDP:n Uudellamaalla alueen suurimpana puolueena. Tuleva eduskuntavaalikampanja on Vihreiden historian suurin Uudellamaalla. Seuraavan kerran ehdokkaita nimetään tammikuussa.

Aiemmin on nimetty 28 ehdokasta, joista 24 on julkisia ehdokkaita. Aikaisemmin nimetyt ehdokkaat löytyvät Uudenmaan Vihreiden kotisivulta: Uudenmaan Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaat. Aiemmin nimetyt ehdokkaat ovat:

Tiina Elo, Espoo

Reija Friman, Vantaa

Olga Gilbert, Vantaa

Odessa Holmberg, Inkoo

Inka Hopsu, Espoo

Outi Huusko, Tuusula

Saara Hyrkkö, Espoo

Tuire Kaimio, Vantaa

Timo Kilpiäinen, Espoo

Sanna Kivineva, Porvoo

Noora Koponen, Espoo

Santeri Leinonen, Hyvinkää

Tiia Lintula, Järvenpää

Mari Lotila, Porvoo

Markus Myllyniemi, Kirkkonummi

Leni Niinimäki, Nurmijärvi

Henna Partanen, Espoo

Matti Saarni, Vihti

Peppi Seppälä, Espoo

Tia Seppänen, Vantaa

Eva Tawasoli, Vantaa

Laura Tulikorpi, Kerava

Ville Tulkki, Espoo

Mikko Viilo, Vantaa

 

Lisätietoja:

Oskari Sundström, toiminnanjohtaja

oskari.sundstrom@vihreat.fi

045 124 2818

 

Kuvan on ottanut Suvi Häyrinen.

 

Uusien ehdokkaiden yhteystiedot:

Jarmo Pasanen, jarmo.pasanen@pp2.inet.fi,
+358 40 7616458