Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmät pääsivät keskiviikkona 7.5.2025 sopuun ilmasto-ohjelmasta. Vihreiden esitys konkreettisen päästövähennystavoitteen asettamisesta 2026 välitarkastelussa hyväksyttiin.
“Ilmastonmuutoksen torjunnalla on kiire ja siksi on oleellista, että merkittävänä julkisena toimijana myös Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue sitoutuu kantamaan vastuunsa päästöjen vähentämisestä,” Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Henna Partanen sanoo.
Vihreät esitti jo helmikuussa ohjelmaan linjausta konkreettisesta päästövähennystavoitteesta, mutta valtuuston enemmistö lykkäsi ohjelman käsittelyä vaalien yli.
“Vihreät on koko valtuustokauden ajan edellyttänyt laadukkaiden sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisen lisäksi toiminnalta myös vastuullisuutta. Kauden alussa neuvottelimme hyvinvointialueen strategiaan päätöksen ilmasto-ohjelman laatimisesta. Nyt käydyissä neuvotteluissa varmistimme, että ohjelma on kunnianhimoinen ja toimiin ryhdytään viipymättä,” Partanen summaa.
Sosiaali- ja terveydenhuollon päästöjen osuus on 6,5 % koko Suomen kulutusperäisistä päästöistä. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa mitä suurimmassa määrin myös ihmisten hyvinvointiin.
”Sosiaali- ja terveysala tuottaa kolme kertaa lentoliikenteen suuruisen osuuden Suomen hiilijalanjäljestä. On selvää, että hyvinvointialueet eivät voi väistää vastuutaan päästöjen vähentämisessä. Onneksi työhön voidaan ryhtyä potilasturvallisuudesta tinkimättä”, toteaa aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö.
Hyrkkö on tyytyväinen, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue toimii esimerkillisesti myös ilmastotyössä.
”Itsestään se ei tapahtunut. Ilmasto-ohjelman laatiminen ja siihen nyt neuvotteluissa tehty kunnianhimon tasokorotus ovat Vihreiden sitkeän vaikuttamisen tulosta”, sanoo Hyrkkö.
“Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää pitkäjänteistä työtä, aktiivista seurantaa toimien edistymisestä ja valmiutta tarvittaessa lisätä vauhtia. Tässä Vihreät tulee seuraavallakin valtuustokaudella toimimaan kirittäjänä,” Partanen päättää.
Aluevaltuusto hyväksyy ilmasto-ohjelman viimeisessä kokouksessaan 27.5.2025. Neuvottelusovussa on mukana kaikki muut ryhmät perussuomalaisia ja bellatoria lukuunottamatta.
Lisätietoja:
Henna Partanen,
Vihreän aluevaltuustoryhmän pj.
0407619024
Saara Hyrkkö
Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja
0407197604