Länsi-Uudenmaan vihreä aluevaltuustoryhmä kiittää hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahnia hyvinvointialueen strategian pohjaehdotuksesta, ja siitä, että päätavoitteeksi on nostettu nimenomaan palveluihin pääsy.
“Hyvinvointialueuudistus on ollut valtava ponnistus, jossa toimintoja on järjestelty uudestaan. Nyt on oleellista keskittyä tärkeimpään eli asukkaiden tarvitsemien palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden varmistamiseen sekä yhtenäisten palvelupolkujen kehittämiseen”, vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Henna Partanen kiteyttää.
Monipuoliset ja riittävät panostukset lasten ja nuorten palveluihin.
Lastensuojeluilmoitusten määrä on ollut pitkään kasvussa, ja yhä useampi nuori kokee terveytensä heikoksi. Vihreä ryhmä edellyttää hyvinvointialueelta entistä vahvempaa otetta lasten ja nuorten varhaiseen tukeen. Myös raskaampien palveluiden ja lastensuojelun resurssit on turvattava.
“Neuvoloiden, opiskeluhuollon ja lastensuojelun yhteistyötä kuntien ylläpitämien koulujen ja varhaiskasvatuksen yksiköiden kanssa tulee selkeyttää ja ammattilaisille antaa riittävästi aikaa kohdata ja tunnistaa lasten ja perheiden tuentarpeet”, Partanen sanoo.
Vihreä ryhmä peräänkuuluttaa hyvinvointialueelta lisäratkaisuja myös mielenterveyden ja päihteidenkäytön haasteisiin.
“Terapiatakuu ei yksin vastaa kaikkiin mielenterveyden haasteisiin ja monet lapset ja nuoret, esimerkiksi syömishäiriöistä kärsivät, jäävät sen ulkopuolelle. Tarvitaan monipuolinen kattaus vaikuttavia matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluja lapsille ja nuorille sekä sujuvat palvelupolut ensikohtaamisesta eteenpäin”, Partanen jatkaa.
Perheiden tukea vahvistettava
Vihreä ryhmä kantaa huolta lapsiperheiden toimeentulosta ja jaksamisesta.
Vihreän aluevaltuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö huomauttaa, että pitkäaikaisesti toimeentulotukea saavien lapsiperheiden osuus on Länsi-Uudellamaalla jo maan korkeimpia.
“Tuki arjessa vanhemmille ja perheille on sijoitus, joka vähentää raskaampien palvelujen tarvetta myöhemmin”, Hyrkkö linjaa.
“Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tulisi ottaa tavoitteekseen torjua lapsiperheköyhyyttä. Tähän tulee löytää keinoja yhteistyössä kuntien, työllisyysalueiden ja valtion kanssa”, Hyrkkö jatkaa.
Tarvittaessa säilytettävä kasvokkaisen asioinnin mahdollisuus
Vihreät kannattaa digitaalisten palveluiden lisäämistä ja kehittämistä, mutta haluaa varmistaa palvelujen saavutettavuuden myös niille, jotka tarvitsevat kasvokkaisia kohtaamisia asioinnin tueksi.
“Turvallinen ja arvokas arki kotona edellyttää paitsi teknologiaa, myös riittävästi koulutettua henkilöstöä. Tavoitteena tulee olla, että ikäihmisen kotona käy lähtökohtaisesti tuttu hoitaja”, Hyrkkö painottaa.
“Omaishoitajien korvaamatonta työtä on niin ikään arvostettava. Meidän tehtävämme on varmistaa, että jokainen omaishoitaja saa pidettyä sujuvasti vapaapäivänsä”, Hyrkkö lisää.
Hyvinvointialueen tulee olla vastuullinen toimija ja hyvä yhteistyökumppani
Vihreät korostaa järjestöjen ja muiden yhteistyökumppanien merkitystä osana asukkaiden hyvinvointia tukevia palveluja.
“Haluamme, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on vakaa kumppani erityisesti erilaisille järjestöille, jotta näillä on kaikki edellytykset kehittää pitkäjänteisesti toimintaansa”, sanoo Vihreän aluevaltuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Maria Saita.
“Myös oppilaitokset ja Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö tulee tunnistaa kumppaneina ja kehittää näiden kanssa koulutuskokonaisuuksia ja opiskelijoiden hoitopolkuja”, Saita lisää.
Aluevaltuusto hyväksyi keväällä 2025 ilmasto-ohjelman. Vihreä ryhmä edellyttää, että ohjelmaa toimeenpannaan aktiivisesti tulevalla kaudella.
“Ilmastonmuutoksen torjunta on koko yhteiskunnan tehtävä. On tärkeää, että hyvinvointialue toimii vastuullisesti ja tekee ilmaston, luonnon ja ihmisoikeuksien kannalta kestäviä hankintoja edellyttäen sitä myös yhteistyökumppaneiltaan”, Saita päättää.
Lisätiedot:
Henna Partanen, Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
0407619024
Saara Hyrkkö, Vihreän aluevaltuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja
0407197604
Maria Saita, Vihreän aluevaltuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja
0401868919