Tänään 17. lokakuuta vietetään kansainvälistä päivää köyhyyden poistamiseksi ja asunnottomien yötä. Teemapäivä muistuttaa, että koti ja toimeentulo eivät ole itsestäänselvyyksiä kaikille – ikävä kyllä edes hyvinvointivaltiossa kuten Suomessa.
Tuoreiden tietojen mukaan Suomessa oli viime vuonna yli 3 800 yksin elävää asunnotonta. Vaikka pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt, kokonaisasunnottomuus on jälleen kääntynyt kasvuun monen vuoden jälkeen.
Häätöjen määrä on myös kasvanut. Moni menettää kotinsa taloudellisen kriisin, sairastumisen tai työttömyyden seurauksena. Yhden vuokrarästilaskun taakse voi kätkeytyä kokonainen ketju epävarmuutta, mielenterveyden haasteita ja tuen puutetta. Kun häätö toteutuu, seuraukset voivat olla vakavia: luottotietojen menetys, syrjäytyminen, lasten koulunkäynnin vaikeudet, jopa työttömyys.
Aiemmassa työssäni aikuissosiaalityössä olen nähnyt nämä tilanteet läheltä. Köyhyys ja asunnottomuus eivät aina näy ulospäin, mutta ne tuntuvat ihmisten elämässä konkreettisesti ja raskaasti. Joillain ongelmat alkavat pikkuhiljaa kasautua tai sitten jokin yksittäinen elämänkriisi aiheuttaa äkillisiä taloudellisia haasteita. Ja liian usein apu tulee liian myöhään.
Siksi ennaltaehkäisy on tärkeintä. Asumisen tuki, asumisneuvonta, varhainen vuokravelkatilanteiden tunnistaminen ja yksilöllinen sosiaalityö voivat estää kriisin kärjistymisen. Kun ihminen saa apua ajoissa, hänellä on paremmat mahdollisuudet pitää kotinsa ja rakentaa elämäänsä eteenpäin.
On ollut ilahduttavaa nähdä, että myös rakenteellisella tasolla tehdään töitä tilanteen parantamiseksi. Espoossa on käynnissä uusi hanke, jossa pureudutaan pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen yhteistyössä kaupungin, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Hankkeessa yhdistyvät etsivä työ, asumissosiaaliohjaus ja matalan kynnyksen tuki niille, joita palvelut eivät muuten tavoita. Tällaiset mallit ovat juuri sitä, mitä tarvitaan lisää – ja niiden pitäisi jäädä osaksi pysyvää palvelurakennetta, ei vain hankkeeksi. Asumisen hinta on kallistunut, samaan aikaan kun tuista leikataan rajusti. Tämä yhtälö on kestämätön ja korostuu erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Köyhyys koskettaa tänä päivänä myös yhä useampaa lapsiperhettä. Nykyisen hallituksen leikkauspolitiikka on pahentanut lapsiperheköyhyyttä merkittävästi. Toimeentulotuesta, asumistuista ja muista perusturvan muodoista leikkaaminen iskee kipeimmin niihin, joilla ei ole mistä leikata. Lapsiperheköyhyys ei ole vain tilastollinen ongelma – se tarkoittaa lapsia, jotka jäävät ilman harrastuksia, terveellistä ruokaa tai rauhallista kotia. Tähän on puututtava nyt, ennen kuin seuraukset näkyvät vuosien päässä vielä raskaampina.
Asunnottomuutta ja köyhyyttä ei voi ratkaista pelkällä yksilöön kohdistuvalla työllä. Tarvitaan kohtuuhintaista asumista, toimivaa perusturvaa, matalan kynnyksen palveluita ja poliittista tahtoa ehkäistä syrjäytymistä. Mutta tärkeää on myös muistaa, että jokainen meistä voi vaikuttaa: kohtaamalla, kuuntelemalla ja muistuttamalla siitä, että koti on perusoikeus – ei etuoikeus