Vihreiden aluevaltuustoryhmä on tyytyväinen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäiseen strategiaan. Puolueiden väliset neuvottelut päättyivät torstaina 6.10.2022 ja maanantaina 10.10.2022 aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle strategian hyväksymistä.

“Vihreille on tärkeää, että ryhdymme jo ensimmäisellä valtuustokaudella ratkomaan niitä haasteita, joiden edessä hyvinvointialueemme on. Hoitojonojen kasvu, mielenterveys- ja päihdeongelmien lisääntyminen, rekrytointihaasteet sekä rahoituksen niukkuus vaativat kaikki konkreettisia toimia, ja siihen strategia antaa nyt edellytykset.” Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Henna Partanen kiittää.

“Ryhmämme on myös tyytyväinen strategian linjauksiin siitä, että matalan kynnyksen palveluja vahvistetaan ja, että ennaltaehkäisy sekä laadukkaat lähipalvelut ovat palvelujen suunnittelun lähtökohtina. On tärkeää, että asukkaat saavat mahdollisimman helposti ja varhaisessa vaiheessa apua huoliinsa.” Partanen sanoo.

Strategian tavoitteissa huomioidaan niin taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen kuin kulttuurillinenkin kestävyys.

“Hyvinvointialueet ovat merkittäviä julkisia toimijoita. On välttämätöntä, että myös ne panostavat kestävään kehitykseen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ensimmäisessä strategiassa sitoudutaan hienosti ympäristövastuullisuuteen ja ilmastonmuutoksen hillintään sekä linjataan tasa-arvon edistämisestä ja asukkaiden kulttuurisen monimuotoisuuden kunnioittamisesta.” Vihreän aluevaltuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Peppi Seppälä painottaa.

Strategiassa linjataan lisäksi, että hyvinvointialueen toiminta on läpinäkyvää ja, että se vahvistaa suomalaista demokratiaa.

“Vihreälle ryhmälle on tärkeää, etteivät tavoitteet asukkaiden ja työntekijöiden osallistamisesta jää vain korulauseiksi. Siksi strategian kirjaus siitä, että jo ensimmäisenä toimintavuonna laaditaan osallisuusohjelma konkreettisine toimenpiteineen, on merkittävä.” sanoo Vihreän aluevaltuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Laura Malme.

“Ilman ammattitaitoisia työntekijöitä hyvinvointialueella ei ole palvelujakaan. Siksi myös henkilökunnan työhyvinvointiin ja kehittymismahdollisuuksiin liittyvät tavoitteet ovat tärkeitä.” Malme jatkaa.

Aluevaltuuston neuvottelutoimikunnan 1. varapuheenjohtajanakin toimiva Partanen kiittää muita puolueita yhteisen neuvottelutuloksen saavuttamisesta. “Yhteinen strategia on hyvä lähtökohta hyvinvointialueen toiminnan käynnistämiselle.” hän toteaa.