Ajankohtaista

Vihreät blogit, tiedotteet ja kannanotot.

Feissatkaa, feissatkaa, feissatkaa!!!

Vihreää väri on näkynyt eurovaalien alla jo monella pienelläkin paikkakunnalla. Maaseudulle jalkautuminen on kannattanut, viime viikonlopun Länsi-Uudenmaan eurovaalikierrokselle saatiin mukaan jopa YLE:n ruotsinkielisen puolen kuvausryhmä koko päiväksi. Mitä lähemmäs...

Uudenmaan vihreät valtaavat raiteet 10.5.

Uudenmaan vihreät kampanjoivat lauantaina 10.5. Keski-Uudellamaalla. Eurovaaliehdokkaat kiertävät jo perinteiseksi tulleeseen tyyliin lähijunilla pysähtyen Tikkurilassa, Keravalla, Järvenpäässä sekä Tuusulan Jokelassa. Päivän teemana on joukkoliikenteen edistäminen....

Vihreiden eurovaalikierros Itä-Uudellamaalla 10.5.

Uusia työpaikkoja tuulivoimalla ja kalastusmatkailulla Uudenmaan vihreät kampanjoivat lauantaina 10.5. Itä-Uudellamaalla. Päivän aikana vieraillaan Loviisan ja Porvoon toreilla sekä Sipoon Söderkullassa. Kierrokselle osallistuvat eurovaaliehdokkaat Jyrki Kasvi ja...

Uudenmaan pienten kuntien eurovaalikierroksen tunnelmia 3.5.

Uudenmaan vihreiden eurovaalityöryhmän jo pitkään suunnittelemat eurovaalikierrokset starttasivat 3.5.2014. Tähän blogiin päivitetään kierroskuulumiset matkan varrelta.   Koillinen Uusimaa Koillisen Uudenmaan kierros aloitti aamutuimaan Pornaisista. Mukana...

Uusmaalaisia virkistysaluekuulumisia

Mikä on Uudenmaan virkistysalueyhdistys? Se on poliittisesti ohjattu uusmaalaisten kuntien yhteistyöelin, jonka mission mukaan sen ”tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksia, säilyttää ja vaalia luontoa ja maiseman omaleimaisuutta...

Uudenmaan vihreät jalkautuvat maaseudulle 3.5.

Uudenmaan vihreiden eurovaalikierrokset alkavat pienten maaseutuvaltaisten kuntien tehoviikonlopulla 3.5. Vihreillä on luottamushenkilöitä lähes kaikissa uusmaalaisissa kunnissa. Kunnallisvaaleja lukuunottamatta pienemmät, maaseutuvaltaiset paikkakunnat, ovat...

Piiripäivät 6-7.9. 2014 Loviisassa

Uudenmaan vihreiden perinteiset piiripäivät pidetään syksyllä Loviisassa. Ohjelmassa painottuvat kevään 2015 eduskuntavaalit ehdokkaiden ja tukiryhmien osalta sekä yhdessäolo mukavan uusmaalaisen vihreän porukan kanssa. Samana viikonloppuna Loviisassa on...

Oslon suosituilla tiemaksuilla rahoitetaan joukkoliikennettä

Sirpa Hertell Miten on mahdollista, että Oslossa ajoneuvoliikenteen määrä on pysynyt vuoden 2007 tasolla, vaikka Oslo on Euroopan voimakkaimmin kasvava kaupunki? Oslon joukkoliikenteeseen kannattaa tutustua, jos joukkoliikenne on intohimo ja ruuhkien lisääntyminen...

Kevätsiivouksen ja kampanjoinnin yhdistäminen?

Siivous ja politiikan sisällöt eivät ole ainakaan omassa elämässäni kovin usein kohdanneet. Heräsin kuitenkin kätkettyihin mahdollisuuksiin piirimme eurovaalityöryhmän jäsenen, Oskari Sundströmin, kertoessa osallistumisestaan vihreän eurovaaliehdokas Maria Ohisalon...

Vaaleista vaaleihin – Voitosta voittoon!

Rakas ystäväni jaksaa aina hehkuttaa sitä, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa. Ja niinhän se onkin monelle vihreälle toimijalle. Kuin kevään kukkaset me vaalien alla kaivaudumme uusin voimin esille ja lähdemme turuille ja toreille värikkäine telttoinemme ja...

Viikkoinfo 14-15

Hei, Elävien poliitikkojen illassa 2.4. Nurmijärvellä rantaudutaan verkon pimeälle puolelle. Näitä syvyyksiä luotaamassa vierailevana vihreänä tähtenä on tietoyhteiskuntasiantuntijana profiloitunut eurovaaliehdokas Jyrki Kasvi. Tilaisuuden FB-tapahtuma...

Vapaaehtoistreffit

Vapaaehtoistreffit - toiminnan palastelua yhdistyksen näkökulmasta Edellisessä Vinkit-blogin kirjoituksessa käsiteltiin Hyvinkään vihreiden osaamispankkia. Tuntemalla jäsenistön mielenkiinnon kohteita ja osaamista on helpompaa tarjota henkilökohtaisemmin palasteltuja...

Kuntalaiskeskusteluja Tuusulasta: Haluamme joukkoliikennettä!

Tämän kevään ykköspuheenaihe Tuusulassa on kuntaliitoskuvioiden lisäksi palveluverkko. Meidän on tarkoitus kesäkuussa linjata mitä palveluja kuntalaisille tarjoamme ja missä. Palveluverkkoselvityksiä on tehty sekä kunnan sisällä että ylikunnallisesti...

Ennakkoluulotonta elämää ja politiikkaa

Osallistuin vuosi sitten Järvenpään Seurakuntaopiston järjestämään ”Elävä kirjasto” -tapahtumaan. Elävän kirjaston ideana on riisua ennakkoluuloja järjestämällä kohtaamisia monenlaisten ennakkoluulojen kohteina olevien ihmisten kanssa. Minut kutsuttiin mukaan eläväksi...

Vihreät saivat Keravan päättäjät avaamaan budjetin

Kuntien talous näyttää synkältä kaikkialla. Vakavuusaste vain vaihtelee kunnasta riippuen. Keravan talous on ollut hyvällä pohjalla. Palvelut on pystytty tuottamaan muihin vertailukuntiin nähden rahamittarin mukaan edullisesti. Mutta kun otetaan rinnalle laatumittari,...

Viikkoinfo 11-12

Tervehdys, Vihreää tapahtumaa pukkaa Uudellamaalla jo ennen varsinaisia eurovaalitohinoita. Oras Tynkkysen kampanja rantautuu viikonloppuna 15–16.3. Uudellemaalle. Tarkista, löytyykö oma kotikuntasi listalla ja tule tsemppaamaan Oraksen kampanjaa! SATU HASSI ELÄVIEN...

Oras Tynkkysen sähköautokiertue 15-16.3.

Eurovaaliehdokas, kansanedustaja, Oras Tynkkysen sähköautokierros rantautuu Uudellemaalle 15–16.3.  Tiedot löytyvät myös kampanjan sivuilta [www.oras2014.fi/sahkoautokiertue]. Oraksen Uudenmaan sähköautokiertueen aikataulu: *Lauantai 15.3.* 09.30 Kauniainen,...

Osaamispankista apua jäsenistön aktivointiin

Uusmaalaisissa vihreiden yhdistysten jäsenmäärä kasvoi reippaasti eduskuntavaalien sekä presidentinvaalien myötä. Usein tilanne varsinaista yhdistystoimintaa pyörittävien aktiivien määrän kanssa on kuitenkin ennallaan. Miten siis rekrytoida uusia ihmisiä mukaan...