Vuoden alussa tapahtui maassamme suuri ja historiallinen muutos, kun sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Meidän alueemme Länsi-Uusimaa sai lisäksi erityistehtäväkseen vastata koko maan ruotsinkielisistä sotepe-palveluista. Ruotsi on maamme toinen kansalliskieli, joten Länsi-Uusimaa on saanut hoidettavakseen merkittävän tehtävän. Ruotsin kielen asema vähemmistökielenä maassamme vaatii erityishuomiota kuten muutkin vähemmistöihin liittyvät asiat, jotta Vihreille tärkeät yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet toteutuisivat. Itse lähestyn asiaa mielelläni ns. elävän kaksikielisyyden näkökulmasta, jota itse edustan perheineni kuulumalla Raaseporin suomenkieliseen vähemmistöön. Tuohon ryhmään kuuluminen kolmen vuosikymmenen ajan on tehnyt täysin suomenkielisestä perheestämme kaksikielisen, jota kaikki – jo aikuista ihmistä – pidämme suurena rikkautena. On arvo sinänsä, että maamme on ollut ja on edelleen kaksikielinen muinaisista ajoista lähtien. Lisäksi ruotsin kieli on se, joka yhdistää meitä muihin skandinaavisiin maihin. Ja tämä yhteys on hyvin ajankohtainen tällä hetkellä myös ulkopoliittisesti.
Kieli on meille kaikille suunnattoman tärkeä itseilmaisun, kommunikaation ja ajattelun väline, mutta viestinnän tavoitteesta, tarkoituksesta ja tilanteesta riippuen kielen merkitys voi olla hyvin erilainen, vaikka pohjimmiltaan onkin kyseessä ymmärretyksi tuleminen. Esim. tiedottamisessa eli tiedon jakamisessa korostuvat selkeys ja tarkkuus sekä oikeakielisyys, kun taas ihmisten välisessä ”tässä ja nyt”-kohtaamisessa korostuu puhutun kielen ohella vahvasti myös ei-kielellinen vuorovaikutus (äänen sävy ja paino, katsekontakti, ilmeet, eleet, jne.) – olimme siitä tietoisia tai emme. Muutenhan emme pystyisi vuorovaikutukseen vauvamme kanssa tai kahden samaa kieltä täydellisesti puhuvan henkilön välille ei juurikaan syntyisi väärinkäsityksiä…
Tämä hyvin lyhyenä ja tiivistettynä alustuksena sille, mitä haluan tuoda esille, kun puhumme kielikysymyksistä yleensä ja nyt erityisesti sotepe-palveluiden tuottamisessa. Tärkeintä on muistaa, että me kaikki haluamme tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Minkälaista kielitaitoa tämä edellyttää erilaisissa asiakastilanteissa pelastustoiminnasta mielenterveyspalveluihin vaatii huolellista analysointia, ruohonjuuritason työntekijöiden ja asiakkaiden kuuntelua sekä avointa ja kunnioittavaa keskustelua eri yhteyksissä. Eräässä paikallisessa selvityksessä vanhusväestön keskuudessa viime vuonna kävi ilmi, etteivät asiakkaat halunneet valita terveydenhuollon työntekijöiden kielitaidon ja pätevyyden väliltä vaan toivoivat ennen kaikkea kunnioittavaa ja läsnä olevaa inhimillistä kohtaamista.
Toivonkin, että myös keskustelua kaksikielisistä palveluista käydään kunnioittavasti ja kuunnellen sekä tutkimukseen ja nykytietoon perustuvien argumenttien pohjalta. Maailmassa riittää huolenaiheita ilman, että Suomessa pelotellaan ihmisiä kielikysymyksillä. Ja hyvinvointipalveluiden ehdottomasti suurin huolenaihe on ylipäänsä henkilökunnan saatavuus, riittävyys ja jaksaminen. Tätä ratkaistaessa voimme panostaa myös ruotsinkielisten palveluiden laatuun kunnioittamalla jokaisen äidinkieltä, ja samalla rohkaisemalla ja kannustamalla toisiamme puhumaan myös toista kotimaista kieltä omista lähtökohdistaan käsin. Minulla on ollut ilo tavata yli 30 vuoden aikana satoja ihmisiä erilaisilla taustoilla – niin asiakkaita kuin työtovereita – jotka ovat toteuttaneet elämässään ja työssään elävää kaksikielisyyttä. Ja samalla kannustaneet minua ilmaisemaan itseäni vaativissakin tilanteissa toisella kotimaisella – lopputuloksena on rakkaus ruotsin kieleen ilman, että se olisi vähentänyt rakkauttani omaan äidinkieleeni.
Aija Takala
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vihreä luottamushenkilö Raaseporista
